Nyt alkoi laiskottamaan
ja tällainen olotila olisi ihan ok.
Tian oma blogi kuvauksesta ja korteista
ja tällainen olotila olisi ihan ok.
Luulin etten paljoa YO-kortteja tee, mutta luulo ei ole tiedon väärti, tilauksia tuli eilenkin muutama ollessani kahvitapaamisessa.
Tässä pari tekemääni, joista toinen (keltapohjainen) haluttiin ostaa pois. Oli muutama kuva vielä viime vuodelta varastossa ja ajattelin tehdä valmiiksi jos joku haluaisi.
Materiaalien hankinta vaan tuottaa päänvaivaa joidenkin korttien osalta, kuten tuossa aiemmin kerroinkin. Onneksi on jo muutaman vuoden kokemus matskujen hankinnasta ja kyselläkkin voi korttitutuilta. Eräs tukkuri aina mahdollisuuksien mukaan tilaa minulle jotain haluamaani mitä ei normaalisti pidä valikoimissaan.
Hyvä kun korttitilaajat antavat aikaa tehdä, sillä kiireellä ei ole kiva valmistaa korttia. Yksi riparikorttikin haluttiin ensi syksyksi.
Ulkona on ihan postikorttimainen maisema. Äsken satoi lunta ja nyt aurinko pilkistelee pilvien lomasta. Kaunista päivää muillekkin toivottelen, nauttikaa luonnon kauneudesta.
Tässä muutama kuva korteista minkälaisista korttiharrastukseni alkoi. Kortissa oleva kuva on aito valokuva, ei painettu eikä käsitelty, sellainen kuin sen olen kameraan filmille tallentanut.
Ensin tein 3-osaiseen korttipohjaan, myöhemmin tein myös 2-osaiseen kuten alla olevat
Orvokkeja aitauksessa
kaikki ruusut piti kuvata, pojan YO-ruusut tallensin, samoin tämä äitienpäiväruusu pääsi kortiksi.
Omenapuun alla myös on hyöritty ja kuvattu.
Tuo otsikko tuli mieleeni kun sain tilauksia jalkapallokorteista, yo- ja rippikortteja. Sitten alkoi se haku, mistä löytäisin 3d-kuvia. Tuo yllä oleva Mylo kuva on yksi vaihtoehto, ei ehkä kelpaa kaikille. Muistaakseni Le Suhilla on jalkapallokengät kuva, en vaan löydä myyjää sille. Ei ole eka kerta kun tuskailen, eikä varmaan viimeinenkään. Tuntuu, että jättävät hyvät “vanhat” kuvat pois valikoimista, harmi.
Laitoin tuon murinan jälkeen hiukan iloisempaa aihetta. Kevättä ja kesää odotellessa orvokit ilostuttavat näin kuvassa.
räväkkää väriä sitä haluaville
hiukan hillitympi
CD-korteilla jatketaan
kevään kukkia odotellessa.
Joskus käytän ääriviivatarroja rajaamaan reunoja, joskus jätän ilman, sillä löytyy henkilöitä jotka eivät pidä kiiltävästä korteissa.
Kaikki nämä korttipohjat ovat leikkaamiani ja nuuttaamiani.
Lunta meillekkin tulee, mutta ei ehkä niin paljoa kuin itäiseen Suomeen.
Aamulla oli käytävä tarkistamassa lintujen ruokatilanne, olivat lintulautojen aukot muurautuneet kiinni lumesta etteivät linnut meinanneet ruokaa saada.
Tässä pari kuva tästä päivästä
ikkunan reunaan lumi jättänyt jälkensä
auton lumen alla
Kuvat eivät ole laadultaan kovin hyviä, vaan harjoittelua kameran kanssa ja nauttimista luonnon monimuotoisuudesta.
Kaverini pörröhäntä
tintti murkinalla, keittiön ikkunasta nämä kaksi kuvaa otettu
Kaverini hippiäinen, ilman kameraa pääsen lähelle. Kun kamera osoittaa kohti lähtee pois.
Leikittelyä ämpärissä jäätyneen auton pesuveden kanssa.
hiukan lisää leikittelyä
erilainen kuvio ![]()
tässä vielä auringon keralla.
Tuli sitä tänne eteläiseenkin Suomeen hiukan talven tuntua hetkeksi.
Kävin ostamassa muutama päivä sitten isoja kartonkeja ja niistähän piti sitten saada sopivan kokoisia
tässä 28 leikattua korttipohjaa odottaa korteiksi tuloa.
Osallistuin Sannan blogissa arvontaan ja kappas kummaa arpa suosi
tässä postin tuomaa, tosi hienoa kirjekuori täynnä askartelutavaraa, kiitos Sannalle.
http://savis.vuodatus.net/
Aamulla suunnattiin kirjekuori ostoksille, kun oli kuski auton kanssa käytössä. Nyt on sitten kuoria varmaan lopun elämää, tai ainakin hyvin pitkälle. Isoja neliökuoria ja pitkiä kuoria, aivan tavallisia valkoisia ei mitään erikoisia. Käyvät hyvin kortteihini jos tulee joku juhlavampi korttitilaus on varastossa muutamia erikoiskuoria.
Kävin Sinooperissa pitkästä aikaa ja sehän oli muuttanut uuteen paikkaan. Sinellissäkin käväisin, pääosin ostin ystävälleni tarvikkeita.
Laitan tässä hiukan aikaisemmista hankinnoistani kuvia.
Maijun kanssa Tuubissa käydessä Aquatone kynä täydennystä
nämäkin Maijun kanssa ollessamme ostoksilla, pari ylimääräistä kynää lisätty settiin myöhemmin.
parit akvarellilehtiöt vielä Maijun kanssa löysimme
Lumikelloista tilattuja
paikallisesta kirjakaupasta löydettyjä
parit suurennokset viimeisimmästä setistä. Oli mielestäni niin hienot paprut on pakko suurentaa kun ei näy tuossa yhteiskuvassa.
vielä muutama nauha täkäläisestä kangaskaupasta joka lopettelee, pakko ostaa loppuja pois.
Eiköhän tässä ole hiukan luetteloa, mitä olin kerännyt myöhemmin näytettäväksi.