Hyvää joulua

Haluan teille lukijani toivottaa oikein hyvää ja rauhallista joulua.

Jokainen tekee oman näköisen joulun, meille joulu tulee hiukan erilainen,  muistoja tulvahtelee mieleen. Valmistelen pikkuhiljaa joulun tuloa, ei mitään kiirettä, johan sitä oli tässä ihan riittämiin.

Moni lähtee tien päälle, ajakaa maltillisesti. Hyvää ja rauhallista joulua vielä kerran teille.

En vielä laita tietsikkaa kiinni vaan surffailen kyllä pitkin ja poikin.

Pyrstö-, sini-, pyrstö-, sinitiainen….

Tänään olikin vilskettä ruokabaarin ympärillä, kuvia ei millään meinannut saada otetuksi.

Kummasti piristi mieltä tällainen näkymä, eikö olekin hieno rykelmä sulassa sovussa. Kurrea ei tänään näkynyt eikä jälkiäkään, taitaa olla jossain muualla paremmat sapuskat.

Käväisin kirkolla tapaamassa ystävääni, olimme suunnitelleet käyvämme kahvilla ja suunnistimme uudehkoon kahvilaan missä emme ennen olleet käyneet.  Omenapiirakan palan otimme kumpikin ja kahvikupposen, hyvää oli ja rauhallinen paikka hetken jutusteluhetkeen, taidamme mennä joskus uudelleenkin.

Lunta, lunta ja lunta

On tämä mielenkiintoinen talvi, lunta tulee aina vaan lisää, mihin sitä pienelle tontille saa mahtumaan jos ensi vuoden puolellakin sama jatkuu.

Aamupäivällä kymmenen jälkeen menin tekemään lumihommia,

kola piti jättää ja hakea kamera ja tallentaa muutama lumikuva.

Pihakuusikin kantaa lumitakkia, onneksi on kevyttä lunta ei paina, suojalumia aina karistelen pois oksilta.

Voi, meidän ja naapurin postilaatikot ovat kohta lumikinosten takana. Aamulla HeSaria hakiessani huomasin sen taas roikottavan lumisateessa, toivoisin jakajan ymmärtävän ettei sitä ängetä nk. kirjeluukusta, ei siitä mahdu, voisi avata ne kannet kokonaan.

Kuusen alle on kerätty lunta autopaikasta.

Tästä näkee, että kurre on käynyt aamuhämärissä sapuskaa syömässä. Moneen kertaan olen tuonkin katon putsannut, nytkin illalla aion sen taas tehdä.

Sinitintti on sitä mieltä, että hyvä kun laitoin uuden pötkön kun edellinen oli laihtunut jo aika paljon ;-) on mistä syödä, kun lumisade ja tuulikin pakkasen lisäksi on ollut kiusana tänäkin päivänä. Aikamoinen vilinä onkin ruokapaikalla käynyt.

Toivottavasti kone Riiasta tulee ajoissa kun poika ja miniä ovat sillä tulossa ja mies on menossa vastaan, on se varmaan aikamoinen pöperökeli. Saa taiteilla mitenkä kotipihasta pääsee lähtemään kun aura ei ole meillä koko päivänä käynyt auraamassa.

Ihanat pyrstötiaiset

Viime maanantaina huomasin ulkona vilkasta liikettä.

Pitkät pyrstöt heiluivat ja talipötkö maistui

näille ihanille pallukoille,

jotka olivat tulleet katsastamaan ruokabaarin antimia.

Osaavat ne vaan olla niin ihania,

vaikka kyllä muutkin ovat mukavia katsella.

Nämä tulla pyrähtävät, hetken ovat

ruokailemassa ja sitten taas nopea pyrähdys pois. Eilen vein toisen pötkön ettei ruoka lopu.

Tinttejäkin paljon ruokailemassa, taisi olla sinitiaisilla hyvä pesintäkesä kun niitä on aika monta. Pari pesuetta sinitiaiset kesällä tekivätkin pihakoivun pönttöön.

Monella teistä on joulutouhut vilkkaimillaan, meillä ne muutamat lahjat ostettu mitä olemme suunnitelleet hankkia, ei mitään ihmeellistä.  Äsken putsasin akvaarion, sai monnikala joulusiivouksen kotiinsa.

Hyvää lauantaita ja viikonloppua toivotan.

Äitini muistolle

.

Äitini muistolle

28.12.1914-15.12.2010

Surun kyynelten läpi kuultavat
onnellisten päivien rakkaat muistot.

tyttäresi

.

Kurre kyläilee

Kurre kyläilee uskollisesti joka päivä, aamulla tulee jo aikaisin hämärissä, ettei oikein kunnon kuvia saa, nämä ovat muutama päivä sitten otettuja.

Kurre istuskeli rauhallisena katolla,

välillä tutkaili

onko jotain häiritsijöitä lähellä, ei muita kuin linnut ruokailivat.

En minäkään ollut suuremmin häiriöksi

ja muutaman suupalan käväisi hakemassa.

Sitten pötkötteli aivan samalla lailla kuin meidän kissa aikoinaan ;-)

Hyvähän tuossa katon päällä oli pientä taukoa pitää, silloin ei luntakaan tuprutellut.

Montaa kurrea ei näy, aiemmin oli kaksi, mutta nyt vain yksi näkyy käyvän ja naapurin baarissakin taitaa olla herkkupaloja tarjolla.

Joulukortteilu alkaa olla ohi ja pitää  matskujakin siivoilla pois, kyllähän niitä levittelinkin pitkin huushollia ;-)   Ensi vuoden joulua varten on jo ideoita mielessä ja niihin on matskujakin valmiina, ei käy kuten tänä vuonna, että jouduin niitä odottelemaan ja korttien tekeminen viivästyi, sain kuin sainkin kaikki valmiiksi. Nyt ehkä jää enemmän aikaa käydä muiden blogeissa ja muutama kommenttikin jättää.

Kohta täytyy aloittaa omien korttien kirjoittaminen ettei jää ihan viimeiseen päivään, monta kertaa niin on käynyt.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan.

Kotonakin on kiva olla

Ihanaa oli  aamulla herätä ajatukseen, että tänään saa olla kotona, ei ole mitään menoa suunniteltuna. Kivaahan oli käydä reissussa ja tavata ystäviä, mutta mukavaa on joskus hiukan pitää taukoakin, kun oli vielä tuo  joulukorttirumbakin ;-)

Kävin nappaamassa kuvan pihalla olevasta vuorimännystä. Taas on lumi sitä taivutellut, pari kertaa olen  sitä putsannut. Lunta tulee koko ajan lisää,  jos tätä menoa jatkuu on helmikuussa aikamoiset vallit taas talon ympärillä, kuten oli viime talvenakin.

Eilen oli kivat puurojuhlat, pukkikin muisti pienellä paketilla ja  arpajaisissakin oli taas tuuria. Menin kävellen, annoin kauppakassin olla tallissa, nyt kun sinne sen olemme saaneet mahtumaan, eikä tarvinnut juhlien jälkeen kaivella sitä lumen alta, tai rapsutella jäätä lasista pois. Kävellen tuli myös sulateltua puuroa ja torttua mitä nautittiin juhlissa.

Vielä pitäisi 8 kpl jouluisia 3-D koirakortteja tehdä maanantaiksi, sitten taitaa olla tilauskortit kaikki tehtyinä, muut jo vietyinäkin.

Tänä viikonloppuna varmaan paljon erilaisia myyjäisiä joissa kaikkea ihanaa käsintehtyä kaupan, toivottavasti on paljon ostajiakin liikkeellä.

Hyvää lauantaita toivotan.

Tallinnan reissun kuvia

Tallinnan reissu tehty, kivaa oli, aikataulu vaan liian tiukka maissa ollessamme.

Pitihän sitä joulutorilla piipahtaa pikimmiten ja paljon oli kaikkea tarjolla. Tori ei ehkä enää samanlainen kuin aiemmin, on muuttamassa muotoaan, perinteiset käsityöt puuttuivat, niitä jäin kaipaamaan. Seppää ei näkynyt,  heidän töitään olen ostanut ja nytkin olin suunnitellut jotain ostavani, en sitten ostanut.

Kauniita enkeleitä ja tonttu, lasitöitä varmaankin.

Kun en näe poroja kotona niin pitihän tästä kuva ottaa.

Niin rauhallisena oleili kaverinsa kanssa aitauksessa.

Käsitöitä oli

mutta taitavat olla koneilla tehtyjä, käsin kudottuihin en liiemmin törmännyt.

Hienoja lintujen ruokabaareja oli,

meidän ahmateille vaan liian pieniä ;-)

Näitä kelloja näkyi

useammassakin paikassa.

Tästä ystäväni osti itselleen kissatyynyn.

Lapsille hempeitä liivejä

ja viittoja.

Pitihän siitä sinisestä taivaasta kuva napata keskeltä torikojujen, harmitti kun ei ollut enemmän aikaa nauttia hienosta päivästä vaan oli kiirehdittävä laivalle joka lähti klo 13.

Kauniita vanhoja rakennuksia on

ja näitä kojujakin joista sai paahdettuja manteleita, näin luulen, en ottanut maistiaisia.

Onneksi oli kotiin bussikuljetus ja mies oli pysäkillä vastassa niin ei enää tarvinnut raahata painavia kantamuksia, sillä laivassa ja satamassa ihan tarpeeksi niitä raahasin kun hissitkään eivät toimineet, kun niistä ei päässyt ulos kannelle jossa oli ihmisiä ahtautunut täyteen ulos menoa varten. Koeteltiin sitten meikäläisen voimia kantaessani tavaroita muutaman kerroksen rappuja pitkin, onnistuin ;-)

Eilisen Helsingin reissuni aloitin aamusta ja piipahdin ensin torstaitapaamisessa, josta jatkoin junalla Helsinkiin ja tapasin pari ystävääni. Koko päivä siinä mennä hurahti ja voi sitä keliä mitä kaupungissa oli, sai tarpoa sohjossa painava reppu selässä, tulihan taas kuntoiltua. Kotiin kun junalta kävelin oli vastatuuli ja lunta tuprutti. Nyt suurin osa korteista on tilaajilla, muutama vielä pitäisi tehdä maanantaiksi.

Tänään on kerholaisten puurojuhla, eli vielä yksi tarpominen lumen seassa.

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua toivotan, minä taidan viettää kiireisen viikon jälkeen pientä huilia.

Onhan lunta joka puolella

Olen kierrellyt viime päivinä vähän siellä sun täällä ja todennut, että lunta on riittänyt, meillä kotona kaikista eniten.

Tampereella taas piipahdin, nyt ystäväni luona, tätä tapaamista oli suunniteltu jo kauan aikaa ja nyt se toteutui. Aika mennä hurahti nopeaan kun kaksi korteista kiinnostunutta pääsee saman pöydän ääreen kaikkine vempaimineen  ;-) Käväisimme iltapäivällä pikimmiten katsomassa ystäväni tyttären uutta asuntoa ja nappasin muutaman kuvan talvisista maisemista.

Tämä puu oli hauskan näköinen, joitain lehtiä vielä oksissa.

Eilen mökiltä lähtiessämme otin sieltäkin muutaman kuvan talteen. Tässä männyssä linnunpönttö odottaa jos joku siitä saisi talviasunnon.

Kalliokin on saanut lumipeitteen

myös pihan puut ja

pensaat.

Pienen männynkin oksat ihan taipuneet lumen painosta.

Kotia kohti ajaessamme lumi pöllysi, varsinkin isojen autojen perässä.

Junat mennä viilettivät, tämä värikäs kohti Turkua

ja tämä paikkuri Helsinkiin päin.

Kotona oli oikein kunnolla lunta,

ei ollut aura käynyt, tämä kuva on jalkakäytävästä, pieni polku syntynyt kävelijöiltä.

Kotikadulle kun käännyimme isolta tieltä oli siinä heti yksi auto  jumissa, onneksi pääsi lähtemään ja mekin kotipihaan. Koko iltapäivän vähän väliä mies kävi tekemässä lumitöitä, aura-auto  teki vielä todella isot vallit sisäänkäynnin kohdalle. Mies auttoi naapureitakin lumitöissä.

Tämän kuvan kävin äsken nappaamassa, paljon on lunta pöntön katolle kasaantunut.

Eilen illalla meni sähköt muutamaksi tunniksi, oli se outoa, huomasi taas mitenkä sähköä tarvii niin moneen asiaan.

Tänään on Tallinnaan lähtö,  klo 16 tietämissä bussi tulee hakemaan, toivotaan että olisi parempi ilma mitä eilen oli, eikä Tallinnassa huomenna kovin lunta tupruttaisi.

Kovin on kiireinen tämäkin viikko, torstaina on Helsinkiin meno ja kaksi ystävääni tapaan, perjantaina kerholaisten puurojuhla,  jospa sen jälkeen hiukan rauhoittuisi tämä meno, kun joulukortitkin alkavat olla valmiina.

Hyvää tiistaita toivotan.

Kurret aina yhtä ihania

Kyllä nämä kurreystävät ovat aina niin ihania ja tuovat hyvää mieltä. Usein ovat vaan niin aikaisin aamulla ruokailemassa ettei kunnon kuvia saa.

Päiväkuviakin onneksi  sain.  Tassuja kurren pitää putsata, olikohan ollut talipötköä syömässä.

Kuinkahan tuonne uskaltaisi mennä,

kovin on korkealla, miettii kurre.

Hyvin onnistui riippuminen ja kuten huomaatte on uusi ruokabaari, ei enää jyrsittyjä reunoja ;-)   Tintit eivät meinaa osata ottaa siemeniä kun ne ovat hiukan syvemmällä,  kyllä pikkuhiljaa ovat oppineet.

Maassakin täytyy käydä tutkimassa olisiko hyviä ruokajemmoja.

Kaksi kurrea oli ruokapaikalla ja toinen mietti oksalla

mistä sitä ruokaa hakisi.

Omppuakin oli vielä tarjolla ja

sehän on vallan hyvää ;-)

Äkkiä omppu hupenee kurren ruokaillessa.

Olen miettinyt, että mihinkä se marraskuu hävisi niin nopeaan, nyt joulukuuta aloitellaan. Kiirettä piisaa edelleenkin, tapaamisia on kerääntynyt tälle kuulle, kun sanoin että joulukuussa olisi enemmän aikaa kuin marraskussa :-D   Tallinnaankin lupasin ystäväni seuraksi lähteä.   Viime kuussa oli synttäreitä, messut ja kaikkea muutakin, ettei perässä meinannut pysyä, olen tainnut tulla vanhemmiten hitaaksi. Kortteilussa viimeiset kiireet menossa.

Hyvää keskiviikkoa ja joulukuun alkua toivotan, tontut alkavat kurkkia ikkunoista, muistakaa olla kiltisti.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.