Tuskailua s-postin kanssa

Kun on tottunut nopeaan toimintaan ja alkaa jokin hidastella ja tökkiä niin ei kiva. Minulla eilen illalla sähköposti alkoi hidastella ja lopuksi oikein kunnolla.

Roskapostiakin pölähtänyt aika paljon, ne siivottiin pois onneksi menee suoraan roskislaatikkoon.

Nyt itselläni aukeaa viestit, mutta lähetyksessä tökkii, ei lähde ja herjaa että tapahtui virhe lähetetäänkö uudestaan, sitä kun muutaman kerran tekee luovuttaa.

Nyt katselen tässä mitä tapahtuu ja vastailen viesteihin myöhemmin ;-)

Kaikenlaiset roskapostisuodattimet on, enkä ole aukaillut mitään arveluttavaa, vaikuttaa että linjoilla on häikkää.

Jatkoa…

Nyt pääsin katsomaan mitä oli lähtenyt ja hupsista eräällekkin henkilölle muutaman kerran sama, vaikka kone sanoi että häiriö laitetaanko uudestaan, totta kai minä painoin että uudestaan. Kohta luulevat että häiriköin kun niin monta samaa viestiä lähettelen. Uusin viesti kun kokeilin lähtikin ihan nätisi, eli linjoilla oli ruuhkaa.

vielä

nyt sitten on ihan tukossa ei liiku mihinkään päin. Poika on laittanut kyselyn missä vika, ei toimi hänelläkään, eli odotellaan.

Jatkoa

Nyt on toiminut, helpotus. Siis ei ollut minusta kiinni tämä hidastus. On se kumma kun on tottunut s-postin kautta viestittelemään asioita, niin se kun jämähtää jumiin ei kiva. Silloin vain toivoo että viestiä odottavat eivät luule minun heitä unohtaneen, siksi tänne siitä kirjoitinkin jos joitain tavoittaisi, niin tapahtuikin.

Ammattitaitoisia henkilöitä löytyy

Kävin aamulla paikallisen terkkarin fysikaalisella puolella. Halusin ajan eräälle tietylle henkilölle ja sainkin. Olen todennut aikaisemmilla käynneilläni hänen ammattitaitonsa ja asenteensa hoidettavaan olen 10+.

Nyt yritetään hoitaa oikeaa olkapäätä kuntoon ettei tarvitse mennä hakemaan kuten tuohon vasempaan narkoosimanipulatiota. Siinä todettiin olevan jäätynyt olkapää, nyt oikeassa sama tauti. Sen verran opin että en katsele niin kauaa että menee ko. toimenpiteeseen asti jos suinkin vain voi hoidoilla parantaa.

tässä hänelle kesäisiä kukkia hyvästä hoidosta.

Järvenpään reissu ja vähän muutakin

Eilen aamulla oli suunniteltu eläkeläisten kanssa meno Järvenpäähän, vierailu sikäläisten eläkeläisten luokse. Minäkin lupauduin mukaan ja puin sitten vähän parempaa päälle kuin villatakkia. Olisi se villatakki vaan pitänyt päälle laittaa, sillä bussipysäkillä kun odottelimme tilausautoa tulevaksi ei mitään näkynyt. Oli bussiyhtiö unohtanut koko eläkeläisten matkan. Puhelinsoittojen jälkeen olivat tulossa, mutta tunnin myöhässä. Kova tuuli ja kylmä ilma tekivät tehtävänsä, alkoi palella ja kättä särkeä, siinä kun on nk. jäätynyt olkapää. En jäänyt enää odottelemaan vaan siipaisin kotiin, laitoin saunan päälle ja löylyttelin itseni lämpimäksi. Kyllä hiukan kismitti.

Kurkistelin pihalla havujen alle ruusuja ja olipa ihmettelyn aihetta, eräs pikkuruusu ei ollut karistanut lehtiään ollenkaan koko talvena. Siellä se vihreänä oli, saa nähdä pysyvätkö lehdet kesään saakka.

Lumikellot kukkineet jo ainakin kuukauden verran. Narsissit ja muut sipulikukat ovat pitkään kanssa kurkkineet mullan alta.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.