Pyydyksiä, lentokaloille, ehkä?

Torilta kävelimme muualle kaupunkiin ja tämä viritys sattui eteemme, pitihän niistä kuva ottaa. Hiukan sain kummastuneita katseita eräältä rouvalta ;-)

Miniälle naureskelin, että mitähän kaloja näihin on aikomus pyydystää, lentokalojako, oli vielä monikerrospyydys.

Kohta lähden tapaamaan ystävääni aamuteen merkeissä ja kyselemään kesän kuulumisia.

Hyvää tiistaita toivotan, tänään onkin sitten hiukan syksyisemmän oloinen ilma, eilen iltapäivällä oli todella mahtava kesäisen tuntuinen auringonpaiste, terassilla istuessa hiki meinasi tulla.

Monta kissaa jotka haluaisivat kodin

Poika halusi taas mennä katsomaan kodittomia kissoja ja niitä silittämään ja niinhän auton nokka Kissakoti Kattilaa kohden kääntyi.

Vastaanotto oli vaihteleva, yleensä kumminkin hyvä. Tämä teki heti tuttavuutta, (miniän suosikki)

tätä ei mitkään vieraat häirinneet, uni oli tärkeintä.

Hän oli oikein utelias mustan mötikän suhteen.

Tämä oli sitä mieltä että voi vähän naukkaista kädestä, ei kumminkaan liian kovaa.

Mietteliäs ilme, eikö kukaan häntä silitä.

Tässä sai poika läppäsyn käteensä,

ilme oli paljon samanlainen kuin meidän rontti kissamme alkuaikoina kun meille tuli, epäileväinen, mutta tämä kissa  halusi kumminkin tehdä tuttavuutta.

Ulko-oven vieressä makaili iso pörröinen kaveri, silmä oli sillä hiukan kipeä, oliko joskus sattunut.

Tuolla käydessä tulee tunne että miksi niin paljon on kodittomia kissoja ja haluaisi niitä kotiinsa ottaa, nyt vain ei oikein ole aika ottaa meille karvakorvia.

Torilla vilkasta elämää

Kävimme lauantaina Hämeenlinnassa pojalla oli muuan asia hoidettavana ja me miniän kanssa kiertelimme toria.

Yllättävän paljon oli myyjiä liikkeellä, monesti tori on aika hiljainen.  Kukkia oli tarjolla, tässäkin värikkäitä piristyksiä.

Syksyn satoa monessa

muodossa, ihastuttavat essut näillä pulloilla.

Kahvipussikassejakin oli tuotu myyntiin, kestävän näköisiä ja vaikka kuinka montaa värivaihtoehtoa, myyjä muistaakseni laski 7 erilaista.

Lisää värikkäitä kukkia, olisivatko kukonhäntiä.

Käsitöitäkin löytyi, tässä pitkä rivi sukkia ja takana lapasia

vieressä kauniita virkattuja pikkuliinoja.  Mukavaa siellä oli kierrellä ja kiersimme hiukan muuallakin joista myöhemmin  kuvia.

Kotiin tulimme eilen iltapäivällä, hyvän kyydin sain. Taisi olla muitakin mökkiläisiä liikkeellä sillä vastaamme tuli tiellä 51 ihan ruuhkaan asti autoja, aivan kuin olisi ollut aamuliikenne menossa. Ukkonen jyrähteli ja sadettakin tuli Espoossa, onneksi ei kastellut kun piipahdimme ystäväni luokse viemään omppukassin ilahduttamaan. Soitin ennakkoon, että syksyn ensimmäinen omenalähetys saapuu, meillä aina hauskat jutut omenien ympärillä  ja joka vuosi yhtä riemullisesti heillä otetaan vastaan tuomiseni.

Tänään aurinko yrittää pilkistellä pilvien lomasta, toivottavasti päästävät sen paistamaan kunnolla.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan.

Daaliat puistossa

Vielä löytyy muutama kukkakuva Helsingin kukkapuistosta.

Ihanan näköisiä ja värisiä pallukoita.

Väreissä löytyy

vaalean sävyissä

ja hiukan kirkkaampiakin

kuten tämä hehkuva erottui hyvin toisten joukosta.

Eilen oli ahkera päivä meillä, Hämeenlinnassa tuli käytyä, torilla pieni kierros, syömässä käväisimme ja yhdellä kirpputorilla. Mökillä miniä valitsi töistä tiskaamisen ja ruohonleikkuun, poika hakkasi puita, minä menin kalliolle katsomaan olisiko omalla maalla puolukoita, löytyi n. 3 litraa, pieni määrähän se on kun katselee muiden saaliita. Saunan lämmitin myöhemmin ja ihana illan hämärässä oli saunoa, harmi kun mies ei päässyt kanssamme olemaan, oli urheilujuttuja missä täytyi olla mukana.

Pienet asiat voivat tuoda iloa kuten aamulla kun saa hellaan sytyttää tulen, meillä kotona ei puuhellaa ole.

Hyvää sunnuntaita toivotan.

Lisää kauniita kosmoskukkia

Tämä ihana aurinkoinen iltapäivä innoitti minua laittamaan näistä hienoista kukista lisää kuvia.

Pidän paljon näiden väreistä

ja niissä vain on sitä jotain,

kuten tässäkin kukassa kuinka ihanan kauniiti värit.

Löysin samasta penkistä tällaisia kerrottuja kukkia, ovatkohan

jotain uutta

kosmoskukkalajia, vaiko ihan joitain muita.

Tänään ollut mielenkiintoinen päivä ainakin sään suhteen, välillä tuli vettä ihan kaatamalla ja nyt iltapäivällä aurinko paistanut ihanasti, lintuja paljon pihapuissa, laulu soi ja naksutuksia kuuluu, harrastavat vaan sitä puskissa olemista.

Eilen kun tulimme illalla tänne mökille, pitkäkorva oli varmaan omppuvarkaissa kun meni kovaa vauhtia pitkin rinnettä ylös ja siitä kalliolle.

Tänään myös oli kiva juttu, mieheni huusi minulle eteisestä että äkkiä sinne. Terassimme kaiteella makoili kissa, oli ihan Kuuselan Väinön näköinen. Hyppäsi terassin pöydälle ja napsi siinä olleesta juorusta hiukan. Kamera oli harmikseni vielä autossa olisin saanut mainioita kuvia kun juttelimme sille lasin läpi, ei oikein tajunnut heti vaan kun naputimme kukkalautaan katsoi hämmästyneenä lasista sisälle. Voi sitä ilmettä kun oli sen näköinen, että mistä noi tohon pöllähtivät. En kuvaa saanut kun mennä vilahti pois sen jälkeen kun mies avasi oven. Vieläkin naurattaa se ilme, olisi pitänyt saada kuvattua.

Tuttuja ja vähemmän tuttuja kukkia

Laiskimus jatkaa kukkatarhan kukkien esittelyä. Tänäänkään ei kameraan ole kuvia kertynyt.

Tämä näyttää ihan selvästi sormustinkukalta,

mielestäni hiukan tutumman näköinen kuin puna-valkoinen.

Kauniita värejä löytyi vaikka kuinka, näyttäisi leijonankidalta

kuten tämäkin,

tämän tiedän olevan erään blogikamun suosikin, saa nähdä tarttuuko syöttiin ;-)

Näille on haettava nimi, en vain lähtenyt selaamaan pitkää luetteloa, jos ei löydy teidän kautta alan kahlaamaan kuvia. Hauskan valkoinen töyhtömäinen kukka.

Sormustinkukkako?

Kameraan ei oikein ole tullut täytettä niin jatkan kukkapuiston antimilla ja kyllähän siellä olikin mitä esitellä.

Tällaiset kirkkaanpunaiset kukat loistivat kauaksi

hienolla väriyhdistelmällään. Taas on uusi tuttavuus ja mietin olisiko sormustinkukka, muuta en keksinyt.

Viikonloppu takana päin ja hieno viikko luvassa, ainakin lupasivat lämpimämpää säätä mikä onkin minun mieleeni, nytkin aurinko paistelee +13 mittarissa.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan.

Helsingin puutarhasta löytyi perhosiakin

Nyt esittelen kukkapuutarhan perhosia, samalla lailla kiusaa tekivät kuin kotonakin olevat, sain kumminkin muutamia kuvattua.

Kaunis yhdistelmä

ja oli perhosilla kukkia

mihin lennellä

joten ei kovin tungosta tullut.

Sattui kumminkin samaankin kukkaan yhtä aikaa parikin

kaveria kuten tässä perhonen ja kimalainen

kiertävät sovussa aterioiden.

Hämeessä mökillä on kaunis aamu, eilinen ilta oli ihanan lämmin, vietimme sen saunoen ja vain muuten ollen ei mitään kiireitä kun päivällä oli taas meno ja meininkiä. Muutamia 3-D kuvia olen koonnut valmiiksi.

Kotiin päästyäni vastailen kommentteihin ja blogeja tutkailen. Täältä en pääse kuvia lisäämään, en niitä paljon ole ottanutkaan.

Hyvää sunnuntaita toivotan.

Mielenkiintoinen runkomainen kukkapensas

Puistossa oli myös tällainen pensaan näköinen kukkakomistus.

Olisikohan monivuotinen kun tuo runko hiukan näyttäisi siltä.

Paljon oli aurinkoisia kukkaterttuja, tälle olisi kiva nimi löytää. Näitä kukkakuvia riittää niin paljon kaikkea siellä oli, nyt laitan vain tästä yhdestä kuvia,  kun lähdemme kohta asioille en enempää ennätä höpistä  ;-)

Hyvää lauantaita toivottelen täältä mökiltä.

Tämän piti olla ekana Helsingin kukkakuvistani.

Hiukan meni eri järjestykseen Helsingin reissuni kukkakuvat, vaan haitanneeko tuo menoa. Laitoin aiemmat kuvat kun halusin jotain piristystä kukkien muodossa eikä ollut aikaa tehdä pidempää juttua käynnistäni.

Helsinkiin kun tulin ja hammaslääkärikin sanoi että voin juoda ja syödä normaalisti, minähän suunnistin heti pullakahveille Sanomatalon kahvioon, siellä on avarat paikat  ja ihanan isot pullat. Istuin hetken ihan rauhassa luin lehteäkin, eihän minulla tässä vaiheessa mikään kiire ollut.

Tällainen kukkalaatikko tervehti tulijaa kukkapuistossa

aivan ihanat kukat olivat istutettu.

Kaukaa jo huomasin että en turhaan tänäkään vuonna tullut käymään

paljon oli istutettu

erilaisiin penkkeihin

kukkia ja isolle alalle, ei mitään ahtaan oloista ollut kuten näkyy.

Kivat pienet kehikot olivat myös laitettu

piristämään muuten aukeaa paikkaa. Aikaa tietenkin meni kun kuvia piti ottaa ja kiertää penkkejä moneen kertaan, että kiire junalle siitä loppujen lopuksi tuli. Laitan lähempiä kukkakuvia pikkuhiljaa myöhemmin.

Maiju kyseli erään kukan nimeä ja minä kun olen kanssa hiukan utelias niin pitihän sitä alkaa etsimään ja löysinkin sille nimen, herrasväenkaura, GAURA lindheimeri, mikä tässäkin on tuo valkoinen hento kukka aivan edessä.

Viikko mennä tupsahti taas sukkelaan, joten hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua toivotan, minulla olikin vilkas viikko menoja oli kaikenlaisia.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.