Vielä on muutamia kuvia koneella joita voin laittaa täältä mökiltä, uusien kuvien kanssa on käytävä kotona kamera tyhjentämässä ![]()
Onneksi kukkakuvat säilyvät vaikka luonnossa ovatkin jo kuihtuneet.
Ihania sireenin kukkia,
myös valkoisia, kävin taas tänäkin vuonna niitä usein nuuhkimassa, ihana tuoksu.
Naapurin miehen kanssa yhteinen kanukka, on kasvanut aikamoista vauhtia ja paljon oli kukkia.
Kauniita valkoisia kukkia, marjojen ilmestyttyä alkaa varmaan taas aikamoinen kuhina kun linnut käyvät niitä popsimassa.
Meidän rhodo on saanut jonkun kasvupyrähdyksen, monta vuotta kasvanut maltillisesti nyt vuoden aikana tuplaantunut, alkaa mennä naapurinkin puolelle.
Paljon oli myös kauniita kukkia,
ihanasti aamuaurinko antoi niille lisää loistoa.
Moneen kertaan kävin kuvaamassa
eri kuvakulmista. Keittiön ikkunastakin katselin ja nautin niiden väriloistosta, toivotaan että ensi vuonnakin ilostuttaa.
Töyhtötatar jäi vielä tukematta oli sen verran pieni, toivottavasti sade ei ihan maahan sitä hakkaa.
Nämä muistin tukea, jotain sentään opin viime vuodesta, sade tuli silloin ja sain oksia kerätä maasta, onneksi eivät olleet menneet poikki.
Nämä ovat pikkuhiljaa levinneet tonttimme erääseen nurkkaukseen, olen antanut olla kun ei siellä nurmikkokaan kunnolla kasva, onhan jotain vihreyttä.
Yhdessä kukkapensaassa erivärisiä kukkia kuin muut.
Nyt on mennyt aurinko pilven taakse, olihan tässä kauniita helteisiä kesäpäiviä jolloin sain täällä mökillä pyykkejäni kuivattua hetkessä. Ukkosta ovat luvanneet, toivotaan ettei kauhiasti voimiaan esittele.
Oikein hyviä heinäkuun kesäpäiviä toivottelen.



Ihania kukkia ja niin kauniit kuvat niistä!
Oikein mukavaa viikonloppua ja heinäkuun jatkoa!
Ihana tuoksu, minä lyhensin omiani hieman…
Upeita ja tuoksuvia kukkia niin että ihan hengästyttää, ei pelkästään blogissasi vaan kaikkialla. Eilen löysin halkopinon takaakin kymmeniä kukkivia harjaneilikoita, en yhtään ymmärrä kuka ne on sinne kylvänyt =)
Näiden hehku säilyy kuvina kauan.
Kauniita ovat. On tämä vaan niin ihanaa aikaa, kun kaikki kukkii.
Sateen vuoksi on saanut tukea kukkasien varsia, aikamoista kuurotusta on ollutkin.
Valokuvissa ilo kukista säilyy, kiitos taas, kukkakavalkaadista!
Sateen keskellä:aurinkoa!
Nuuuuuuuuuuh, kesämuistot tuoksuvat hyvälle … etenkin näin vesisateella …