Paljon ei ole ollut kuvattavaa ulkona joiden aiheita haluaisin laittaa uuden vuoden toivotukseeni. Kaivoin viime talven kuvia ja nämä talviset kuvat kirkoista olivat mielestäni sopivat, kuvat ovat aiemminkin olleet blogissani.

Janakkalan Pyhän Laurin kirkko, Tarinmaalla.

Tervakosken kirkko (pikkukirkko), pidän paljon tästä kirkosta ja toivon että sen tuleva remontti kunnioittaa kirkon alkuperäistä asua.
Loppuvuosi ollut hiukan erilainen mitä odotimme, kotona sähkökatko n. 32 h vesikin pois 19 h. Kummasti kynttilätkin voivat lämmittää ja juomavettä saimme erään yrityksen hanasta, auttavaista mieltä löytyi, ei tarvinnut mennä pitkään jonoon jonottamaan, ulkona olevista keräämistäni kukkien kasteluvesistä saimme vessavettä
Kyllähän me aikuiset pärjäsimme kun ei ollut pieniä lapsia eikä eläimiä, ulkona ollut lämmin sää auttoi.
Mökillä yksi iso kuusi kaatumassa ja nyt odotamme metsuria sitä kaatamaan, ei kannata itse alkaa kaatamaan. Suunnitelmat ovat menneet uusiksi monessa kohtaa, mutta ei se niin vaarallista ole ollut. Poika tuli jouluksi kotiin ja lähti taas lentokoneella ulkomaan työpaikalleen, joten skypettely jatkuu.
Yön aikana on tullut valkoista peitettä maahan tänne Hämeeseen, tulisikohan se talvi nyt ![]()
Oikein hyvää Uutta Vuotta 2012 toivotan teille blogini lukioille.


Aivan ihania talvisia kuvia : ) Nyt meilläkin on maa melkein valkoinen… taisi se talvi tulla sittenkin ; )
Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2012 sinullekin !
Kiitos, samoin sulle! Kaunis kirkko.
Onnellista Uutta vuotta 2012 Sinulle. Kauniita kirkkomaisemia talvisessa säässä. Meillä alkaa olla lunta jo kohta yhtä paljon.
Hyvää uutta vuotta =)
Maa on valkaistunut täällä Hyvinkäällä … kotona saattaa olla musta, mutta senhän näkee sitten illlalla. Minulla kävi joulupukki eilen illalla. Sain uuden järkkärin kun vanha lakkasi toimimasta kokonaan. Tai toimiihan se, mutta ottaa vallan erikoisia kuvia. Oma huumorintajuni saattaisi ymmärtää taidekuvat, mutta tuskin ne ihmiset, jotka luottavat siihen, että kuljen kamera kainalossani ja tallennan juhlat muistiin…
Kaunista.
Ihania nämä lumikuvat! Helposti näitä katsellessa unohtaa, mikä vaiva siitä on! Täälläkin melkein sentti lunta;)
Harmi, että teillä meni noin kauan tilanteen korjaamiseen. Oikeassa olet, kyllähän aikuiset sentään jotenkin pärjäävät.
Hyvää, innostavaa uutta vuotta!
Ihania kuvia jälleen!
Hankalia nuo sähkö- ja vesikatkokset. Täälläpäin niitä ei ole ollut. Ei yleensä tule edes ajateltua, miten riippuvainen sitä on sähköstä. Toivottavasti myrskyt ovat tältä talvelta ohi!
Oikein Hyvää Uutta Vuotta sinulle!
Olipa pirteitä kuvia, vaikka valkoinen niitä hallitsee. Oikein hyvää tätä vuotta ja samalla myös loppiaisen aikaa. Tuntuu, että juuri tällä hetkellä ei ehdi oikein minnekään. Toivottavasti vuosi tästä rauhoittuu ja tasaantuu edetessään.
Näyttipä kirkko niin tutulta. Ja teksti paljasti jotta piparikirkkoni mallihan se siinnä
Kaunis talvinen otos. Oikein onnellista tätä vuotta 
Oi, taas tuo ihastuttava pikkukirkko. Kaunista on kun lunta on, nyt on ihan toisen näköistä.
Ikäviä tuommoiset sähkö- ja vesikatkot. Meillä oli vain reilut 5 tuntia sähkö pois. Vettä tuli kyllä koko ajan – vähän liiankin kanssa, kellarissa piti käydä semmosta kaivoa tyhjentämässä vartin välein….
Joillain ei kai vieläkään ole sähköt kunnossa, kammottavaa.
SariW,
Sisko,
Selma,
Rusina,
Hannele,
Leenamummi,
Jantiina,
TeeTee,
Varjoyrtti,
-Maiju-;
Kiitos kommenteistanne, minusta nuo viimevuotiset kirkkokuvat olivat paremmat kuin tummat kuvat joita olisin saanut. Nytkin kotona tummaa maata ei lunta, täällä mökillä onneksi hiukan valkoista nurmikon päällä.
Ehkä olette saaneet sinne jo luntakin? Kirkkomaisema on rauhallinen ja kaunis. Hyvää vuodenjatkoa.
Aimarii; nyt on tullut lunta ja tulee lisää koko ajan. Pidän noista kummastakin kirkosta ja talvella niiden rauha vielä korostuu. Myös sinulle hyvää vuodenjatkoa.