Nyt alkaa näkyä kurkistelijoita pöntöstä, kyllä sieltä on kova viserrys kuulunut ja vanhemmat kovalla touhulla vieneet ruokaa nälkäisille.
Aamulla alkoi kurkistelu, ei vielä ulos maailmaan olleet valmiita.
Myöhemmin päivällä katseli että kuka sinä siellä olet kun jatkuvasti osoittelet sillä mustalla mötikällä, ethän ole vaarallinen.
Minä olen päivän aikana hätyyttänyt räksät pois ja tarkistanut kuusen oksien välistä ettei siellä ole kissaa vaanimassa kuten viime vuonna.
Olen ollut hiukan nettipimennossa kun ukkosen aikana tullut sekunnin sähkökatkos hajoitti ups:n enkä osaa niitä piuhoja vedellä että olisin tuon vempainen pystynyt ohittamaan. Onneksi poika tuli mökiltä kotona käymään ja poikkesi äitiä auttamaan ettei tule ihan kauheita vieroitusoireita netistä.
Eilen ja tänään olen väsännyt joulukortteja
Eilen välähti yksi malli mieleeni ja pitihän sitä alkaa kokeilemaan mitenkä onnistuu ja hyvin sain sen kortiksi asti tehtyä. Oikein nauratti että kuumimpaan aikaan tuli tuo malli mieleen. Näitä on parempi tehdä kuin sitä mitä ajattelin aiemmin, ei tarrat oikein tykkää näin kuumasta saavat odottaa syksyyn. Helpotuksen huokaus, nyt on esittää parikin eri mallia korttitilaajille.
Ulkona on aika kuumaa joten taidan viihtyä sisällä ja jatkaa joulukorttien tekoa. Hyviä hellepäiviä, pitäkää itsestänne huolta ja juokaa nestettä tarpeeksi, siis vettäkin ![]()




ihana tirpunen ja niin sininen taivas. Joulukortteja sitä minäkin aina tässä välillä vaan eivät yhtään viilennä;)
hauska kuulla, että sitä kaivattua ukkosta on sentään jossain ollut, tulisipa se tännekin – tekisi kyllä ihan hyvää, ainakin vähäksi aikaa….
Niinhän sinä olet kuin muutkin kaupustelijat, jotka ovat puolisen vuotta vähintään asiakkaitaan edellä. No, itse asiassa minäkin mietin tässä juhannuksen alla, että nyt kun olisi aikaa, pitäisi vääntää ne joulukortit odottamaan, mutta ideat eivät syntyneet ihan itsestään
Paussia on ollut täälläkin suunnalla, tosin ei ukkosen vuoksi vaan muun hidastelun vuoksi. Eilen poistelin urakalla ohjelmia, joita en välttämättä tarvitse ja ainakin osittain vähän tuli vauhtia, mutta googlen palvelut toimivat sangen hitaasti. Olen tehnyt sitten niin, että jos en puoleen yöhön mennessä ole päässyt blogiin kirjailemaan, olen jättäny sen huomiseen. Tällä menolla minusta tulee viikonloppu bloggaaja tai sitten täytyy tuoda tikulla kuvat töihin ja nakata materiaali verkkoon ruokiksella niin kauan kuin sen vielä pystyy tekemään. HUH!
On siinä pikkuisilla ihmettelemistä niissä maisemissa mitä pöntön suulta avautuu.

On sinulla melkoinen työ pitää kissat ja muut saalistajat poissa pesän lähettyviltä. Ettet vaan joutuisi valvomaan tulevat yötkin.
Tänne meillekin kaivattaisiin ukkosta hieman helpottamaan tätä tuskaisen hiostavaa säätä. Pelkään tosin ukkosta joten hieman ristiriitaista toivoa sen tuloa.
Somia poikasia siellä kurkkii, melkoinen mekkala taitaa pöntöstä kuulua.
Voi, sieä se pikkupää kurkistelee
Täälläkin oli tänään jyrinää ja uhkaavan näköistä, ajoi minut rannalta pois. Ukonilma kuitenkin ohi meni, ei edes satanut.
Onpa söpö pikkuinen!
Nyt on mitä parhain aika tehdä joulukortit pois mieltä painamasta
bigM; ihanan kurkistelija ja nyt noita joulkortteja voit ehdä kun ulkona paahtaa aurinko ettei seillä jaksa kovin kauaa olla.
Tuo koneen hitaus on varmaan keljua, ettei mitään olisi koneellesi päässyt hitautta aiheuttamaan. Onneksi on ruokikset keksitty.
Rusina; kevättalvella piti jo tehdä joulukortteja mutta en saanut matskuja ja nyt kuumaan aikaan niitä ei voi työstää joten oli keksittävä uusi malli. Se mallin keksiminen on joskus tuskasen takana, auttoikohan kuumus että pulpahti esille
Anu; kovin ihmetteli ja kova oli huuto kun ruokaa ei alkanut näkymään. En sentään öitä vahdissä vietä kun pöntössäkin hiljenivät yöksi. Ei tuo ukkonen paljon viilentänyt.
Elisa; kova on mekkala en tiedä montako on yksi kurkkii kovin.
Sisko; ensin hiukan minuna arasteli, ei sitten myöhemmin niin paljoa. Ukkosta ei meille asti nyt tullut, Helsingissä oli aikamoiset tulvat.
Tintti; söpöjä nuo pienet ovat. Joulukortteja on nyt hyvä aloittaa tekemään kun kumminkin tulee loppuvaiheessa kiire.