Mökillä oli paljon erilaisia tirppoja

Mökillä ollessani oli aikaa hiukan tarkkailla siellä olevia lintuja ja niiden touhuja.

Olin minäkin tarkkailun kohteena.

Tämä kirjosieppo naaras katseli kovin

touhujani

päätään kallistellen

puolisonsa oli pesäpöntön lähellä.

Tintitkin olivat ahkeria ruokkijoita, tämä pönttö ollut ahkerassa käytössä, edestä aika kulunutkin ja aukkoa hakattu oman mallin mukaiseksi, vaikea vaan on kuvattava, paljon oksia tiellä.

Tässä hiukan hölmistyneen näköinen ilme, että mikä kumman kapistus häntä tähtää.

Fasaani ruokaa haki ja sammaleet pöllysivät, heitteli niitä kalliolta alas.

Tepasteli rinnettä pitkin ja muutamassa kohtaa aiemmin on ottanut hiekkakylpyjäkin, tai puolisonsa, ovat kuopat todisteena.

Luuli että voi piiloutua jos hakee hiukan värikkäämmän paikan, ei onnistu itse on niin värikäs että näkyy selvästi kukkien takaa.

Kirjosieppo on tarkkana ei vie ruokaa suoraan pönttöön jos olin lähellä, jäi tarkkailemaan.

Pikkutintti odottaa ruokaa, viserrys kuului puskista kun pikkuiset nälkäisinä huutelivat.

Vanhemmilla kova touhu ruokaa etsiä, onneksi sitä on ollut riittämiin.

Oksat tässäkin tiellä olivat kun yritin ruokapuuhia kuvata,

toisen kuvan sain hiukan paremmin, ovat vaan nämäkin nopeita liikkeissään.

Tämä vielä nopeampi, oli sitä mieltä että hän ei jää poseeraamaan vaan levitti kaikki sulat pörhölleen ja lähti, en ennättänyt kunnon kuvaa edes saamaan.

Laittamamme linnunpöntöt ovat auttaneet lintuja saamaan koteja perheilleen ja ovat suojassa isoilta linnuilta jotka ryöstelevät pesiä.  Kaikissa pöntöissä ei asukkaita ollut, kunhan pöntöt vanhenevat varmaan kelpaavat paremmin kuten tuo pihlajassa oleva vanha pönttö, kissakin sinne yritti, sai kyytiä kun sen ajoin pois, taisi tintin poikasten piipitys houkutella tutkimaan.

Kaunis aamu ja eilen oli mahtavan hieno päivä, oikein kesäinen sellainen kuin juhannuksena kuuluukin olla.

Kauniin kesäistä maanantaita toivotan.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

12 kommenttia »

 
  • Niina kirjoitti:

    Voi miten on upea tuo fasaani, todella mahtavat värit ♥

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle Tia. Jos haluat salasanan blogiini niin ilmoita, laitan sen sinulle tulemaan :-)

  • Rusina kirjoitti:

    Olen blogissasi pyörinyt vähintään kerran päivässä, mutta mikä lie ollut viimenen lomani aikana tullut turvapäivitys kun kone junnaa joka sivua auki tolkuttoman kauan puhumattakaan kommentoinnista. Merkit on vähän samanlaiset kuin kolme vuotta sitten kun yhtenä kauniina kesäpäivänä kaikki blogisivut näyttivät joka paikassa tyhjää … silloin vista päivitykset aiheuttivat ryntäyksen läppärikauppaan. Saas nähdä joudunko saman tekemään tänä kesänä vai pitääkö päivittää uuteen käyttöjärjestelmään vai puhdistaa vanhasta läppäristä käyttämättömiä ohjelmia pihalle…. hmm. No onneksi nyt vielä voin kommentoida ruokatauolla. Nyt nokkimaan ;)

  • -maiju- kirjoitti:

    Rouva kirjosieppo! Nyt tiedän, kuka meidän omppupuun oksalla tarkkaili. Tunnistin tähän asti vain herra kirjosiepon. Jossain niillä taitaa meidän pihamaalla pesä olla, kun kaiken aikaa siinä lentelevät ja tarkkailevat kovasti.
    Ihania kuvia olet taas onnistunut napsimaan vauhdikkaista kavereistasi!

  • Tia kirjoitti:

    Niina; fasaani herralla on mahtavan hienot värit. Huomasin että olet salasanan takana, mielelläni sellaisen ottaisin ;-)
    Rusina; keljua jos kone alkaa temppuilemaan, olen yrittänyt laittaa kuvia pienemmäksi että olisi helpompi päästä. Onneksi on ruokatauot ;-)
    -maiju-; rouva on vaaleampi, huomaamattomampi kuten yleensä lintumaailmassa. Täällä mökillä taas olen, pojan kanssa tulimme pikavisiitille kun äidilläni on huomenna palvelutalolla grillijuhlat menemme sinne myös.

  • Elisa kirjoitti:

    Samanlaiset touhut on kirjosiepolla täälläkin. Kova sirkutus kuuluu, varoittaneeko poikasia jo.. Olisi mukavaa päästä näkemään pöntöstä lähtö ;)

  • Anu kirjoitti:

    Kivoja kuvia. Ja tuo fasaani…. että se on komee lintu!!!

  • Tia kirjoitti:

    Elisa; nyt on kovat touhut monellakin pöntöllä ja kyllä ne varoittavat poikasiaan olen huomannut, tai toisiaan. Poikaset lähtevät pöntöstä suoraan lentämään.
    Anu; fasaani on komia ja komia on äänikin ;-)

  • Anja kirjoitti:

    Ihania lintukuvia oet napsinut.
    Tulin pitkästä aikaa tänne kiertelemään ja katselemaan. Tämä alkukesä on jotensakkin ollut kiireistä aikaa etten ole ehtinyt käymään juurikaan muitten blogeissa enkä varsinkaan jättämään kommentteja, olen näet hiiidas kirjoittaja:).
    Hyviä kesäisiä päiviä sinne jonnekkin!

  • Tia kirjoitti:

    Anja, kiva kun poikkesit, kiirettä on monellakin ollut ja sitten talvella ehkä on aikaa paremmin kierrellä blogimaailmassa, minäkin käyn kurkkimassa eikä aina tule kirjoitettua. Jokaisella oma tahti kirjoittaa ;-) Kiitos, kesäinen aamu on täällä mökillä johon piipahdimme pojan kanssa.

  • irma kirjoitti:

    Mökillännehän on paljon asukkaita. Suloinen sinitintin ruokintakuva. Minulta pääsivät sinitintin poikaset salaa lähtemään pöntöstä, kun olin poissa. Kirjosiepollakin on pesuetta toisessa pöntössä, lienevätkö lähteneet jo nekin…

  • Tia kirjoitti:

    Irma; siellä on paljon erilaisia lintuja, pönttöjä on laitettu 6 kpl. Minultakin ovat päässeet salaa poikaset livahtamaan, olen tainnut olla aina väärässä paikassa kun lähtevät.

  • Siru kirjoitti:

    Ihania lintu kuvia. Miksi uros linnut ovat värikkäitä ja naaraat tylsän värisiä? Onko sama juttu meissä ihmisissä? Sen takia varmaan naiset meikkaavat että olisivat upeita… :) Leikki leikkinä.
    Hyvää viikonloppua!

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.