kukki jo viime viikolla kun näitä kuvia otin, sama paikka kuin aiemminkin, viherpeukalon piha.
Minunkin tekisi mieli hankkia tänne mökille kärhö, mutta arveluttaa se paikka mihin sitä ajattelin. Jätimme kuivuneen omenapuun runkoa tukikepiksi, mutta onkohan liian aurinkoinen kohta kärhölle ja mikä lajike olisi sopiva, siinähän sitä on miettimistä, ehdotuksia otetaan vastaan.
Tämä oli jo myös avautumassa, mahtavan näköisiä ovat pitkän varren päässä, näkyvät kauaksi. Viikko mennä hurahtanut täällä mökillä, nopeaan taas aika mennyt. Ensi viikolla varmaan on kotona piipahdettava, kameran muistikortteja tyhjennettävä ja muutama kortti tehtävä noista valmiiksi kasatuista 3-D kuvista. Pitäisiköhän lisää korttimatskuja tuoda tänne että saisi kortteja valmiiksi asti.
Eilen oli kaunis aurinkoinen päivä toisin kuin tänä aamuna, sadetta yrittää tarjota, toivotaan että menee ohi nopeasti. Sadetutka näyttää että Hämeessä olisi pilvimöykky, se on se joka meidän päällä pudottelee pisaroita, huis pois nopeaan jotta saisin taas vietyä vaatteita ym. ulos tuulettumaan.
Kyllä pienestä asiasta voi saada hyvää mieltä, annoin eräälle henkilölle tekemäni kortin lahjaksi, ison halauksen sain minä siitä ja saaja oli todella iloinen pienen pienestä asiasta.
Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua toivotan.




Oii, kaunis kärhö! Mulla oli kerran, mutta ei kovin hyvin meillä menestynyt, oli varmaan huonossa paikassa.
Meillä edessä kisaviikonloppu, toivottavasti Lohjalla ei sada huomenna
Hyvää viikonloppua Hämeeseen, toivottavasti sielläkään ei sada.
-maiju-; kärhöt ovat kauniita, ehkä on suunnistettava erään toisen pihalle missä on vanha kärhö ja siinä yleensä todella paljon kukkia. Tuo meidän paikka minuakin arveluttaa onko liian paahteinen, johonkin sellaisen haluaisin. Harmi kun sateita on luvattu viikonlopuksi, toivotaan Lojalle sateesta taukoa kisojen ajaksi
Hyvää kisaviikonloppua.
Kauniita ovat, nuo pallot vielä kuivina siemeninäkin.
Aatella että seillä jo kukkii kärhöt. Mulla on vasta nupulla, eikä oikein sitäkään
Luulen,että se olis hyvä paikka kärhölle. Aika takuu varma olis Jackimanii ( onkohan oikein kirjoitettu) se on lilahtava ja v-punainen olis Piilu. Nämä ovat kaiketii markettien yleisempiä kärhöjä.
Jos olen oikein ymmärtänyt, asut jossain Hesan tienoilla? Siellähän on Sofialehdon puutarha, joka on erikoistunut kärhöihin. Sieltä saisit kyllä hyviä neuvoja. Kannattaa käydä siellä.
Kauniit kukat! Minullakin joskus kukki tuota muistuttava kukka rivitalon pikku-pihan ritilän kupeessa. Kasvoi varmaan 180 sentin korkeuteen ja täynnä kukkia. Piha oli etelä-länsi, tykkäsi paikasta. Täällä on puoli pivistä ja tuulee. Sinisiä pilviä on , mutta vielä ei ole satanut. Kiitos, ja mukavaa viikonloppua sinne myös!
Kaunis on kärhö, vähän erikoinen. Hyvää viikonloppua sinne!
Tuosta toisen kuvan kukasta tulee kai sellainen pyöreä pallo. Vai..? Ne on tosi hauskan näköisiä pitkä varren päässe huojuessaan.
Aurinko piristäisi kovasti mieltä.
Sadetutkaa tutkailin aamulla. Saderintaman piti kulkea meidän yli, mutta eipä kulkenutkaan. Synkkää on ollut kuitenkin koko päivän. Samanlaista oli eilenkin.
Ihanaa viikonloppua sinulle!
Upeita sinisiä kukkia ja niin kauniina olet ne kuvannut!
Minulla muutaman päivän matkan aikana oli päivänlilja avannut muutaman kukan, vaikka aika viileä on ilma edelleen. Aamulla postilaatikolle lähtiessäni isokoskelo esitteli kahdeksaa poikastaan, olivat taas ihan minun rannassani vettä hauskasti siilaamassa, en kuitenkaan uskaltanut hakea kameraa sisältä.
Hyvää viikonloppua sinne!
Kärhö on tosi kaunis kukkiessaan ja myöhemmin antaessaan niitä oransseja pallojaan, ollaanko samassa kukassa?
Täällä on satanut melkein koko päivän.’
Iltapäivällä alkoi sadekuurot ja niitä on sitten jatkunut tasaisesti koko päivän..välillä tulee tosi paljon vettä!
Hannele,
Amalia,
Sisko,
Elisa,
Anu,
Leenamummi,
Harakka,
Kiitos kommenteista, kärhö on kaunis, siemeniä en ole lähemmin tutkinut, täytyypä käydä katsomassa kukinnan jälkeen. Meillä hyvin paahteinen tämä mökkitonti, etelärinteessä.