Kurre, kirjosieppo ja sinitiainen

Ulkona ollut aikamoista lintujen laulua ja kurrejakin käynyt piipahtamassa takapihalla auringonkukkapenkissä.

Tämä kurre kiinnitti huomioni ja kuvahan siitä oli  otettava keittön ikkunan läpi. Toisilla on pitkät korvatupsut tällä ei ollenkaan ja häntä on ihmeen vaalea voisiko olla poikanen.

Meillä on nyt pihapiirissä 3 linnunpönttöä 2 tuli uutta tänä keväänä, luulin ettei niihin tule ketään, ei huolta kyllä kirjosieppo löytää. Tässä on toiseen uuteen pönttöön kurkkimassa, pönttö laitettiin vanhaan omenapuuhun.

Viime vuotiseen pönttöön olikin tungosta, ensin sinitiainen valtasi sen sitten kirjosieppo yritti moneen kertaan haluta kahta pönttöä, luulinkin sen onnistuneen onneksi ei, sillä sinitiainen valtasi sen uudelleen ja tässä kurkkii pöntön sisään. Kolmanteen ei ole tainnut tulla ketään, tai en ole huomannut on niin kuusen oksien takana hiukan piilossa, olisiko liian varjoisessa paikassa.

Kumpikin sai oman pöntön ja hyvä niistä on kurkistella

maailman menoa ja pihalla liikuskelevaa mustalla mötikällä osoittelevaa. Molemmilla myös puolisot  ja sinitiaisella taitaa olla jo pesä valmiina mutta kirjosiepoilla kova tohina pesän rakennusaineiden kannossa, tai rouva niitä taitaa kantaa herran vahtiessa. Kerron lisää myöhemmin ja laitan kuvia nyt vain aika menee muihin hommiin.

Torstai tapaamisen yhteydessä on myös mahdollisuus puutöihin ja miehet ovat innolla linnunpönttöjä rakentaneet.  Kova on ollut menekki, niin paljon kuin ennättävät tehdä  kaikki menevät. Hyvä niin, olemme auttamassa pikkulintujen pesintää. Lisää aion minäkin tilata,  syksyllä sitten laitetaan puihin.

On ollut juttua ajan kulusta ja niinhän se toukokuukin mennä vilahti huomenna jo kesäkuu toivottavasti lämpimämpää tulisi ettei kylmiä päiviä tai öitä että saisimme seurata lintujen poikasten ruokintaa ja niiden lähtöä pesistään.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

13 kommenttia »

 
  • Varjoyrtti kirjoitti:

    Voihan oravan nenä! Tuo kakkoskuva ei ole ollenkaan todellinen. Sen karamellivärit ja kaikki, kylläpä on kerrassaan kaunis otos.

  • Tia kirjoitti:

    Varjoyrtti; kiitos, minustakin noihin omppupuun pönttökuviin tuli kivat värit, taustana on meidän korkea pensasaita joka taas on röyhähtänyt korkeutta. Korjaus, ei ole meidän aita vaan naapurin puut ;-) tuo tausta.

  • Uuna kirjoitti:

    Meillä myös kurret käyvät päivittäin moikkaamassa ja pyytämässä ruokaa. Pikkuiset on heti tuotu näytille, ovat ne suloisia nuo pienet.
    Kirjosiepot ruokkivat meillä jo, mutta vain yhteen pönttöön tuli asukas. Kirjosieppo ei saanut jalkavaimoa, luulen, vaikka kovin yritti. En ole ihan varma tuosta toisesta pöntöstä. Vasta sitten näkee, kun ruokinta alkaa. Nyt isäntä ainakin auttaa ensimmäistä vaimoa ruokinnassa.
    Hienoja uusia pönttöjä teillä!

  • Tia kirjoitti:

    Uuna; meillä ei näy kurreja enää niin paljoa ja poikaset pidetään piilossa. Kirjosieppo ei myöskään saanut kuin vain yhden vaimon ja saivat tuon toisen pöntön pitää sinitiaiset.

  • Anu kirjoitti:

    Ei tuo kyllä voi olla orava! Sehän on valepukuun sonnustautunut marsu. :)
    Kuten Varjoyrtti kirjoitti niin parissa kuvassa on ihanat karkkivärit!
    Oikein mukavaa toukokuun loppua! ;)

  • Siru kirjoitti:

    Onpas upeat kuvat taas! :)
    Voisit perustaa näyttelyn valokuvista.

  • Tia kirjoitti:

    Anu; meillä täällä voi olla vaikka mitä, vaikka valepukuisia marsuja ;-) kävi tänäänkin on helppo tunnistaa. Toukokuu heiluttelee heiheitä.
    Siru; kiitos, kyllä taitaa olla liian korkea kynnys näyttelyä järjestää ;-)

  • Sisko kirjoitti:

    Oravalla on harmaa häntä, eikä tupsukorvia, erikoista. Siinä se kotioksasalla kyyhöttää. Linnunpönttö on kukkasten keskellä, kaunis paikka lintusten asua, taitaa olla omenapuu. Sieltä se sinitiainen kotinsä reiästä kurkistaa.

  • Tia kirjoitti:

    Sisko; orava kyllä hiukan erikoisen näköinen. Omppupuussa pönttö, Vanha Rouva puun nimi, me se annettu. Sinitiaisilla on kotipönttö isossa koivussamme.

  • sariw kirjoitti:

    Suloinen tuo pikkuorava : ) Minäkin ihailin noita omppupuukuiva.. kerrassaan upeat värit niissä ! Taidanpa palata takaisin ihastelemaan…
    Aurinkoista viikon alkua !

  • TeeTee kirjoitti:

    Onpas sinulla kauniissa paikassa linnun asumukset! Toivottavasti pikkuiset saavat siellä kasvaa rauhassa, eikä suuremmat linnut tai muut tule apajille. Oravakin on taas kerran ylisöpö!

  • -maiju- kirjoitti:

    Voi pikkuista kurrepoikaa, ompa se kovin soma :)
    Ihastuttava asuinympäristö on teiden linnuilla noissa pöntöissä. Meillä omenapuut jo karistelee kukkiaan, tuulessa tuntuu kuin lunta sataisi….

  • Tia kirjoitti:

    Sariw; minustakin on suloinen, nuo korvat ihanat. Mukavaa jos omppupuunkuvat miellyttävät.
    TeeTee; vanhassa hiukan jo osin kuivuneessa omppupuussa, siellä on hyviä oskia lintujen istuskella ja minä pidän vahtia, yritän olla tarkaavaisempi ettei kissatkaan pääse kuten viime vuonna.
    -maiju-; soma on ja täytyihän siitä kuvakin ottaa. Kohta varmaan meilläkin kukat karisevat, viereisessä kanelipuussa vähän myöhemmin aunneet kestävät myös pidempään.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.