Eivät kurret ole kaikki häipyneet vaan aina silloin tällöin katolta kuuluu kun joku mennä vipeltää.
Vaahterassa on kiva kiivetä
ja katsella ympärilleen.
Kaveria kirput pahukset kutittavat, niitä on rapsuteltava,
hups, täytyy olla varovainen ettei putoa.
Hei mistäs sinä siihen tupsahdit,
yleensä olet ollut tuolla ikkunan takana kuvaamassa,
oletko edes sama kun sinulla ei ole sitä punaista pusakkaa päälläsi. Täytyy olla hiukan varovainen kurre mietti.
Kurret ovat aina niin ilmeikkäitä ja monesti niin ihmettelevän näköisiä.
Eilinen saaliini ulkoa on tyhjään multasäkkiin kerättyjä rikkaruohoja, suurin osa voikukkia ja vuohenputkia. Ei niitä hävitettyä saa mutta hiukan vähemmäksi etteivät kaikki kukkimaan ennätä, jotkut voikukat olivat nopeita ja kukkivat. Tänään aion jatkaa kyykkimistä, jalat vahvistuvat ja iltapäivällä menen lisää vahvistamaan vesijuoksulla. Iltapäiväksi on taas luvassa vesisadetta voi hyvin kitkemisessä pitää taukoa.
Hyvää keskiviikkoa toivotan.









Kurre on niin suloisen näköinen
Hienot kuvat. Samanlainen ilman korvatupsuja oli eilen odottamassa minua portailla kun tulin töihin, ehdin napata kännykkään kuvan 
Kurre on taas niin valloittava. Se tarkkailee sun kuvaamista. Kesä se on kurrellakin
Ihanan keväinen vihreä valo.
Olet hyviä kuvia ottanut Kurresta.Minäkin kuvasin tänä aamuna taas Kurrea,löytyy blogistani.:)
Elisa; kurret ovat aina suloisia, vaikka välillä petojakin. Näillä pitkät korvatupsut.
Sisko; valloittava on ja tarkkaan katseli kuten kuvistakin näkyy.
Hannele; pidän myös tuosta vihreästä kevään valosta.
Tatska; kiitos, kurret ovat hyviä malleja. Lisäisitkö blogiisi sen nimi/URL-osoite kohdan olisi helpompi kommentoida
Tässähän tämä:http://kokkailuakeittiss.blogspot.com
Tatska; tarkoitin blogisi astetuksiin laittaisit tuon yhden ruksin lisää kohtaan nimi/URL tiedän että siellä on sellainen mahdollisuus
Meilläkin kurret käyvät norkoilemassa ja pyytämässä pähkinöitä. Ovat niin tottuneet tässä käymään, mutta nyt annamme vain vähän aamulla pähkinöitä, päivällä saavat etsiä luonnosta ruokaa.
Kuvissasi on hieno valo taustalla
Eivät ole kurret häipyneet meiltäkään -joka päivä käyvät uskollisesti vuorotellen kurkkimassa tyhjän ruokintapisteen, että josko sinne kuitenkin olisi ilmaantunut sapuskaa:))
Onpa kerta kaikkisen kauniita kuvia kurresta. Millaista kameraa käytät, jos saa kysyä?
Uuna; meillä käyvät tuossa auringonkukkapenkissä johon kesän tulla tupsahdettua alkoikin itämään siemenet ja nyt kurret niitä popsivat, siitä vaan.
Saril; meillä noita vaahterankukkia söivät.
Puutarhablogisti; mukavaa jos pidät kurrekavereiden kuvista, kamerani on Nikon D-80, käsilaukkukamerani
Hyvät ja hauskat kurrekuvat. Veitikalla taitaa olla vielä talvipalttoon pois heittäminen vähän kesken.
Demetrius; hauskoja ovat kuvattaviksi ja aika eri asteisesti ovat turkit vaihtuneet, yhdellä vielä aika harmaa.
Suloisia kurrekuvia !!! Vihreä tausta noissa kuvissa on niin ihana : )
Komeita kuvia! Meillä ei oravia ole pihalla näkynyt. Täällä metsän keskellä asuessa ne tuntuvat viihtyvän paljon paremmin tuolla kuusimetsissä kuin pihapiireissä.
Sariw; kiitos, tuo vihreä tulee keväisin niin kauniisti esille.
Insinööri; kiitos, komioita ovat nuo mallitkin. Metsässä meilläkin suurin osa on mutta joku käy penkomassa auringonkukkapenkkiä.
Kiva nähdä oravia taas kesänutussaan. Ovat paljon “laihemman” näköinen ; )