Vielä hyvin harmaassa maastossa pilkahtelee sinisiä väriläikkiä,
ihania sinivuokkoja.
Ne osaavat olla joka kevät niin kauniita ja piristävät kummasti. Meillä mökillä ovat levinneet kuusien alle kun on annettu olla rauhassa.
Mökillä olevassa nurmikossa näkyi taas iso ala kevätlinnunsilmän kukkia, mahtava keltainen kukkameri on tulossa.
Pienen pienet kauniit keltaiset kukat, hyvin tuntuvat viihtyvän ja annetaan olla keväällä ettei leikata siitä kohdin. Myöhemmin kun nurmikko alkaa kasvaa niiden välistä leikataan, eivätkä ole siitä suuttuneet. Myöhemmin niittyhumala kukkii siniviolettina, myös isona alana, hieno on senkin kukinta.
Nyt ei sada vaan aurinko paistaa, kyllä eilinen päivä olikin kolean oloinen, ei yhtään kevään tuntua, lupailivat yöpakkasiakin ihan tänne eteläänkin. Onneksi eivät kasvit ole vielä kovin alkaneet kasvamaan etteivät vioittuisi pakkasista.
Eilen aloitin tilatun virvelikortin tekoa ja tänään on tehtävä loppuun. Löysin pitkän etsimisen jälkeen vesiaiheista vellumia joka sopii kalastus ja muihinkin vesiaiheisiin kortteihin.
Hyvää keskiviikkoa toivotan.






Kyllä tuo sinivuokko onkin erikoisen kaunis, se on niin herkän näköinen kukka.
Kylmää on ollut meilläkin, vaikka aurinko on paistanutkin. Toivottavasti tästä päivästä tulee lämpöisempi!
Hyvää keskiviikkoa sinnekin!
Eikö olekin ihania.
Sinivuokko on kyllä ihana. Meillä ei oikein viihdy, on kai liian hapanta maata täällä puiden alla.
Koko nurmikko kukkamerenä, upeaa
Aivan ihanat sinivuokot sinulla! Ne on niin raikkaan sinisiä. Innolla odotan nyt mainitsemaasi virvelikorttia näkyviin, kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta.
Sinivuokkoja, ihania! Minä eilen rapsuttelin varovasti kukkapenkkiä ja hieman kevätlinnunsilmä sieltä kurkisteli.. Nyt on niin kylmää luvattu, että teki mieli rapsutella lehdet vielä takaisin suojaksi!
Marjukka; kauniita ovat ja aivan loistavat harmaassa maassa. Aurinkoa ja sadetta tälle päivälle on osunut.
Hannele; ovat ihania.
Uuna; meillä aivan tavallisessa metsämaassa kuusten alla kasvaa. Nurmikko on jännän näköinen kun kukat oikein kunnolla avautunvat, ihmettelen että viihtyvät kun on hyvin paahteinen paikka.
-maiju-; odotan aina innolla mökille avautuvia sinivuokkoja ja kyllä muuallekin. Nyt on kortti esillä, aivan tavallinen se on
Elisa; ihania ovat, en minäkään vielä kovin ole rapsutellut kukkapenkkejä ja taidan mennä vähän lehtiä laittamaan innokkaimpien alkujen päälle jos tulee yöpakkasia.
Ihana kukkameri sulla mökin nurmikolla!
En tuollaista ole ennen nähnyt missään, se on hienoa!
Sinivuokot myös ovat kauniita!
Voi kylläpä sinulla on ollut taas ihania lintu- ja oravakuvia blogissasi. En ymmärrä miten osut olemaan kamerasi kanssa noin sopivasti aina sihdillä, ja millä linsseillä saat kuvat noin läheltä ja niin tarkkoina.
Punatulkut upeita, talitiainen veikeä ja närhi niin komea myös värikkäässä puvussaan. Ja tuo orava.
Meillä ei oravaa koskaan näy muuta kuin mökillä, mutta sitäkin on vaikea saada kameran tähtäimeen niin hyvin ja läheltä, että saisi hyviä otoksia. Luntakin näkyi olevan roimasti, toivottavasti nyt on jo hellittänyt lumen tulo ja näkyihän sinullakin olevan jo paljon kauniita kevätkukkia. Tulevaksi viikoksi on meilläkin Oslon liepeillä luvattu taas reilusti +12-13 asteisia päiviä, niin että eiköhän taas aleta etenemään kesää kohden, vaikka välillä olikin melkoisen kolea kausi, jopa -3 asteen yöpakkasineen ja lumisateineen. Hyvää jatkoa, toivottelee Rosmariini.
Ihania kukkia! En ollut kevätlinnunsilmiä aikaisemmin nähnytkään, mutta tänään Studio55ssä oli Pirkka-Pekka Petelius ja hänellä oli niitä luontokuvien joukossa, ei tosin näin kauniina;)
Kevään viimeiselle jumpalle ajaessani oikaisin vähän outoa reittiä ja mikä ihanuus siellä olikaan: koko omakotitalopiha täynnä sinivuokkoja!!! Piti toinenkin kerta ajaa siitä ohi, ettei vaan ollut unta nähnyt.
Hieno tuli Sinun virvelikortistasi!
Hyvää loppuviikkoa!