Tikli tuli uudelleen

Eräänä päivänä huomasin jotain värikästä ruokabaarissa ja tiklihän siellä tarkasteli siementen laatua.

Hiukan oli huono paikka ottaa kuvia, ruokailutilan ikkunasta vinoon yritin kuvata, vähän epäselvä on, mutta kyllä tunnistaa mikä lintu on kyseessä.  Katselin muiden ottamia tiklin kuvia ja eräs kuva oli kuin meidän sateen ja tuulen pieksemästä ruokabaarista, yhtä harmaa oli ja samaa malliakin, tämä meidän on lintuharrastajien tekemä.

Usein tuntuu että ihan kuin armosta odottavat oksalla että voin saada hiukan parempia kuvia,

kuten tämäkin teki. Oli ruokaillessaan niin nopea että pää vain heilui enkä siitä sitten kunnon kuvia saanut.

Hetken aikaa poseerasi ja lähti muualle. Ei usein ole näkynyt, nyt kaksi kertaa olen sen huomannut käyneen ruokailemassa. Hienot ovat sen värit ja kyllä huomaa jos ruokapaikalla käy, olen sen verran oppinut seuraamaan jos joku outo osuu näköpiiriin sen yleensä huomaan.

Kaunis aurinkoinen aamu on tulossa, päivällä voisin mennä hiukan haravoimaan mitä olkapäät kestävät. Vielä on lumikasoja pihalla, mies niitä heitellyt levälleen että sulaisivat paremmin. Tänä vuonna eivät kaikki lumet sula vapuksi meidän pihalta.

Kortteilussa olen pitänyt pientä taukoa, leikellyt kuvioita varastoon ja vähän järjestellyt matskuja. Tällä viikolla ajattelin leikata ja nuutata joulukorttipohjia kun kartonkeja hankin muutama viikko sitten, muunkin värisiä pohjia olen tehnyt pikkuhiljaa.

Hyvää keskiviikkoa ja pikkulauantaita toivotan.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

14 kommenttia »

 
  • Yvonne kirjoitti:

    Kauniit värit on kyllä tuolla linnulla. Olen tosi huono noita pongaamaan saati kuvaamaan.

    Kestääkö sulla olkapäät hyvin haravoimista? Mä en vielä tiedä, kun on leikauksesta vasta kolme kuukautta, mutta kait tossa voisi jossakin vaiheessa kokeilla. Muutenkaan en tiedä, kuinka hyvin tästä paranee. Itse kun saan kuntouttaa itseni.

  • Sirri kirjoitti:

    On se kaunis lintu! Olisi kyllä tervetullut meidänkin laudalle, mutta eipä vaan ole näkynyt. Pirteät kivat värit ja tosi hyvät kuvat olet saanut :-)

  • Rusina kirjoitti:

    Kaunis ja hyvä kun sait uudelleen kuvattua =)

  • Elisa kirjoitti:

    Komea lintu! Hyvät kuvathan sait, älähän yhtään sano muuta.. Ei meilläpäin noin koreita tirppoja ;)

  • arleena kirjoitti:

    Näistä lintukuvista lintutietämys senkuin kasvaa. Hienot kuvat tiklistä. Alempana oli oravista hauska kuvasarja. Hyviä kuviasi on ilo katsella.

  • TeeTee kirjoitti:

    Hassu punapää, mutta ah niin ihana!

    Hauskaa vapunaikaa tulin toivottamaan!

  • Tia kirjoitti:

    Yvonne; olen oppinut tunnistamaan kun on kirja keittiön ikkunalaudalla. Olkapäät ilmeisesti nyt hiukan paremmin kestävät kun on aikaa kuntoutuksesta, huomenna sen tuntee mitenkä kipeät ovat kun tänään olen ollut monta tuntia ulkohommissa.
    Sirri; kaunis on ja niin harvinainen vieras meilläkin, yllätyin kun toisen kerran tuli, toivotaan teillekin tulevan.
    Rusina; kiva kun sain uudelleen kuvattua.
    Elisa; onneksi nuo muutamat sain hiukan selvempinä, mutta lintulaudalla olevat ovat aika surkeita ;-)
    Arleena; on minullekin tullut joka vuosi uutta tietämystä, kuten tämänkin kanssa. Kurret ovat aina niin veikeitä.
    TeeTee; värikäs olemus. Kiitos ja myös sinulle hauskaa vapunaikaa.

  • Famu falsetissa kirjoitti:

    Tiklillä on aivan oma ulkonäkönsä, sien tunnistaa. Hyvät kuvat olet siitä napannut!

  • harakka kirjoitti:

    Kyllä on kaunis lintu tuo tikli, täälläpäin ei vaan näy koskaan!

  • Tia kirjoitti:

    Famu; kyllä on erikoisen näköinen, ekaa kertaa kun katselin ihmeissäni mikä on.
    Harakka; kaunis tuo on ja toivottavasti tulisi teillekin tuollainen värikäs käymään.

  • Anu kirjoitti:

    Hieno lintu! Jotenkin tuo punainen pää on kuitenkin huvittavakin. :)
    Täällä oli kaunis päivä. Lisää saisi tulla tällaisia niin meille kuin teillekin!

  • Tia kirjoitti:

    Anu; jospa tuo punainen on hiukan pelotteena muille tai houkuttimena tytöille. Lisää eilisen kaltaisia päiviä tämän sadepäivän jälkeen.

  • selma kirjoitti:

    Kylläpä on kaunis lintu ja ihan vieras minulle. Oletkos laskenut kuinka montaa eri lajia vieraili talven aikana ruokintapaikkalla näitä pieniä vieraita? Tästä linkistäni pääset kurkkaamaan uuteen blogiini ellet ole jo sinne eksynyt aiemmin :)

  • Tia kirjoitti:

    Selma; kaunis on ja olen nähnyt sen ainakin kolme kertaa meillä käyneen. En ole laskenut, mutta voisihan sitä alkaa muistelemaan mitä kaikkia on käynyt ilostuttamassa. Tulen kurkkaamaan, kiitos linkistä.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.