Viherpeippoja käymässä

Tuli  pari viherpeippoa käymään ruokabaarissa, niitä harvemmin olen nähnyt käyvän.

Kauniina päivänä niiden keltainen väri

aivan korostui.

Paikka oli työpöytäni edessä

ja kyllä nekin huomasivat mustalla mötikällä osoitteluni.

Eivät kumminkaan kovin arkoja olleet

kun en ihan lähelle ikkunaa mennyt. Kiva niitä oli seurata ja toivonkin tulevan uudelleen.  Ulkona on ollut sellainenkin viserrys, kevättä linnuilla mielessä.

Aikamoinen lumimyräkkä on taas ollut, onneksi mies teki lumityöt aamulla ennen töihin menoa, sillä nyt olisi minulle raskasta tehdä kun reilusti plussan puolella mittari näyttää olevan.

Mielenkiintoista kuinka tuo luonnon kuvaaminen on jäänyt vähemmälle, aivan kuin olisi lumikuvia tullut otettua tarpeeksi, onko muilla sellaista tunnetta. Onhan tässä ollut muutakin tekemistä kuin vain kuvaaminen, kortteja valmistunut pikkuhiljaa, tänään lähtee kuoressa ystävälleni tilaamiaan pääsiäiskortteja. Vauvakortti pitäisi tehdä nyt aamupäivällä vien sen samalla  kun on kerholaisten kevätkokous.

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua toivotan.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

15 kommenttia »

 
  • aimarii kirjoitti:

    Viherpeipon väritys on tosi sievä. Koko lintu on piristävä tyyppi.
    Ei minua ole vielä talven valkoisuus alkanut kyllästyttää. Keväthanget ovat kauneimmillaan ja aurinkoa piisaa. Tännekin on luvattu lunta, mutta toistaiseksi pakkanen on pitänyt pintansa.
    Lintubongauslistaani sain tänä aamuna närhen.

  • sariw kirjoitti:

    Onpa voimakkaan keltaista sillä siivissä !!! Kaunis lintu…
    Meilläkin oli eilen ja viime yönä oikein lumimyräkkä, kun tuulen kanssa tuli lunta. Onneksi nyt on tauonnut : )

  • Elisa kirjoitti:

    Kauniit kuvat sait! Meillä on viherpeippoja käynyt koko talven.. eivätkä ole täälläkään erityisen arkoja. Somia ovat ja lauluääni on hauska ;) Kyllä mua ainakin jo talvi kyllästyttää!! Kuvattavaakin on tosi vähän..

  • Famu falsetissa kirjoitti:

    Täälläkin on viherpeippoja saanut seurata koko talven. Varpusten kanssa samassa parvessa näyttävät liikkuvan. Lunta tuli taas aika tavalla. Onneksi täällä on nyt lämpöasteita, jospa se sulaisi heti.

  • Pitsihame kirjoitti:

    En tunnistaisi tuotakaan pikkulintua, pakko myöntää. Jopas hänellä on kirkas tuo keltainen puvun osa, tosi keväinen. Suloinen pikkulintu!
    Mukavaa ja antoisaa viikonloppua sinulle :)

  • Pehmyt piirto kirjoitti:

    Onhan tuon viherpeipon vierailu tapaus. Minullakin käväisi peräti yksi tuolla ruokailupaikalla. Töihin olin lähdössä, mutta kyllä ne muutamat kuvat piti räpsäistä. Silloin ajattelin, että tästä alkaa kevään muuttajien seuranta.

  • -maiju- kirjoitti:

    Oi, söpönen! Meillä noita näkyy ajoittain, yhtään kunnollista kuvaa en ole saanut, ovat hiukan liian kaukana. Tänäaamuna meillä näkyi herra ja rouva punatulkku. Niitä en ole nähnyt tänä talvena meillä vielä kertaakaan aiemmin. Kauaa eivät nytkään viihtyneet.
    Lumikolan kanssa aamujumpassa puolisen tuntia, jatkuu kun menen kotiin. Painavaa oli ja nyt varmaan tuplapainavaa…. huh. Saisi kyllä jo riittää tältä talvelta minunkin puolestani.
    Hei, mitä ihmettä, ei yhtään kuvaa niistä pääsiäiskorteista….?
    Hyvää viiikonloppua!

  • harakka kirjoitti:

    Kyllä viherpeippo vaan on kaunis lintu, tosi kaunis. Sä olet saanut hyviä kuvia niistä.
    Ja kyllä vähän sellanen olo on, ettei oikeein kuvattavaa enää tahdo löytää, kuin lumikuvia, mutta kun niitä on niin paljon otettu, niin ei enää niin sitten kiinnosta.
    Ja kaikki muu on siellä lumen alla piilossa, ja ei pääse lumessa liikkuun minnekkään .
    Hyvää viikonloppua sullekkin!

  • selma kirjoitti:

    Onpas tosiaankin komeita lintuja ja tuo keltainen väri todellakin hehkuvan voimakas. Hyvin olet saanut kuvat onnistumaan.

  • TeSa kirjoitti:

    Ooh, siellähän se kurre on ollut monissa kuvissa, enkä minä ole ehtinyt käydä yhtään katsomassa.
    Onneksi kuvat säilyvät.
    Hyvää viikonloppua sinulle.

  • TeeTee kirjoitti:

    Söpö lintu ja hauska nokka. Kiva väritys kaiken lisäksi.

  • saril kirjoitti:

    Viherpeippo on tosiaan upea pihan ilmestys:)
    Meille tuli viime talvena/keväänä se viherpeippojen sairaus laudoille ja päivittäin oli kuolleita lintuja pitkin pihaa -sairaana olivat sitten ne kaikki mitkä olivat elossa. Kamala “riesa” moinen virus, kaikki piti desifioida /kalkita ja lopulta kun sairaat eivät loppuneet piti polttaa laudat:(.
    Toivottavasti tänä vuonna ei tule tuo sairaus, sitten joudun taas lopettamaan syötön ennen aikojaan.

  • Tia kirjoitti:

    Aimarii,
    Sariw,
    Elisa,
    Famu,
    Pitsihame,
    Pehmyt piirto,
    -maiju-,
    Harakka,
    Selma,
    TeSa,
    TeeTee
    saril;
    Kiitos kommenteistanne, kauniita ovat nuo viherpeipot, toivottavasti saavat olla terveinä, olen lukenut että olisi viime vuonna ollut nillä tauteja. Hauskan kirkas juova tuo keltainen.

  • Heidi kirjoitti:

    Vitsit mitä kuvia jälleen, nämä on kyllä niin piristäviä.

  • Tia kirjoitti:

    Heidi; kiitos, pikku kaverit piristävät kummasti elämää.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.