Syysasteri kauneimmillaan

Myöhäisempi syysasterini vihdoin avannut kukkiaan, onneksi ennen lumien tuloa,  että voi sitä hiukan ihailla ilman lumipeitettä.

Tässä on erilaiset kukat kuin toisessa asterissani, täyteläisemmät, kasvaa aika korkeaksi näyttäväksi pensaaksi.

Kaunis on lähempääkin katsoen, mitähän lajia tämä on. Kukkiiko teillä vielä asterit.

Mökille taas eilen ajelimme, onneksi on hyvät kelit niin toiveita on päästä tänään vaikka käymään askartelukaupassa. Eilen sytyttäessäni hellaan tulta ajattelin että paljonko nikottelee, ihan kiltisti alkoi vetämään toisin kuin edellisellä kerralla, ajatteli varmaan ettei viitsi joka kerta kiusata ;-)

Omenoita on vielä tänään kerättävä osa on vielä puussa, mutta suurin osa pudonnut maahan viikon aikana. Pelargoniat siirrettävä kylmästä saunakamarista kellariin talvehtimaan, toivoen että talvehtivat kevääseen.

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua toivotan.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

16 kommenttia »

 
  • aimarii kirjoitti:

    Asterin kukat ovat todella sieviä. Jaa-a, miten kauan voit ihailla niitä, sillä eikö teidänkin kulmille luvattu hieman lunat, vai räntääkö se oli?
    Siellä ovat omenatkin vielä puussa, täällä pakkaset jäädyttäneet järvet ja lammet, että pilkkijäkin on jäälle uskaltanut. En toki minä.

  • Eilan käsityöt kirjoitti:

    Aivan ihanan värinen! Toivottavasti ehdit nauttia kauneudesta pitkään! :) Hyvää päivänjatkoa!

  • Hannele kirjoitti:

    Kaunista on, josraskis ottaa vielä kimpun sisälle.

  • harakka kirjoitti:

    Mullakin kukkii vielä asterini. On samanlainen kuin sulla nyt tämä.
    Ei vielä pakkanenkaan ole vienyt, vaikka eilen aamullakin oli vielä 4 astetta pakkasta.
    Se ei ihan pienistä hätkähdäkkään!
    Kauniit kuvat olet ottanutkin.

  • Unii kirjoitti:

    Todella kaunis tuo väri, oikein minun mieleeni. Hyvä että annat meidän muidenkin nauttia :-)
    Hyvää viikonloppua!

  • irma kirjoitti:

    Ihan samannäköinen korkea syysasteri on minullakin. Viime päivien ja öiden kylmät ovat ruskistaneet jo kukat, mutta kauan se ehti silti kukkia. Sinulla saattaa olla vielä myöhäisempi lajike, kun vasta nyt avautui. Kauniit kuvat.

  • SUSANNE kirjoitti:

    Onpa kaunis syysasteri! Ja kauniita kuvia niinkuin kuvasi aina ovat!
    Mukavaa viikonloppua!

  • Riitta kirjoitti:

    Todella herkullinen väri! *haluaa tuollaisen pihalleen, aivan kadekade*

  • Anu kirjoitti:

    On se ihanaan, kun jotkut kukat jaksavat kukkia vielä ihan loppusyksystäkin.

    Oikein leppoisaa viikonloppua sinulle!

  • Sisko kirjoitti:

    Kaunis syysasteri! Mukavaa viikonloppua sinulle myös!

  • Niina kirjoitti:

    Kauniin värinen :-)
    Hyvää viikonloppua!

  • Tia kirjoitti:

    Aimarii; vielä kukkivat ja kestävät pientä pakkasta ja luntakin, teilläkö jo niin talvista.
    Eila; toivotaan, että ilmat suovat pitkän kukinnan.
    Hannele; minä en yleensä raski ottaa kukkakimppuja sisälle, sellaisen kukan otan joka on taittunut ;-)
    Harakka; sinunkin asterisi kaunis ja kestävä.
    Unii; kaunis on ja mielelläni teille suon pienen piristyksen näiden kuvieni kautta.
    Irma; tämä on aika myöhäista, yleensä kukkiia vielä maraskuussakin räntäsateessa.
    Susanne; kaunis on ja kiva jos pidät kuvistani.
    Riitta, ihanan piristävän värinen suosittelen hankkimaan.
    Anu; tämä odotuttaa aina ja sitten hellii kauniilla kukillaan.
    Sisko; kaunis on, kiva kun sain hankittua taimen.
    Niina; kaunis on väri ja piristävä näin syksyllä.

  • Rusina kirjoitti:

    OIh, kun on soma tuo asteri syysasussaan. Väri sopii ajankohtaan kuin nenä päähän ;)

  • Tia kirjoitti:

    Rusina; pidän paljon näiden syyskukinnasta, hienot värit.

  • Paula Savilampi kirjoitti:

    Voiko syysasterin kukkineet varret kerätä pois jo syksyllä ?

  • Tia kirjoitti:

    Paula; olen leikannut syysasterit joskus joulun tienoilla pois, ihan hyvin ovat kukkineet seuraavana vuonna.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.