Lähdin kylille hoitelemaan muutamia asioita ja kamera tietenkin mukana. Ajattelin myös mennä erääseen paikkaan kuvaamaan, mutta oli niin kuumaa, varsinkin kauppakassi jolla liikuin vei kaikki mehut lähteä mihinkään, +50 ylittyi reilusti ja ei ole ilmastointia niin en sitten muualle mennyt vaan kylän keskustasta kuvasin hiukan.

Kirkon edessä olevat ruusut olivat jo hiukan yli kukkineita, joitain sieltä poimin kameraani.

Ruusuissa on aivan kuin olisivat tehneet pikakukinnan, pitkään odottivat lämmintä sitten tuli oikein puhinalla niin ruusutkin mielestäni nopeuttivat kukintaansa, vai onko vain luuloa.

Kauniin keltaisia ovat ja tietenkin joku muukin taas samoilla apajilla.
Mietin kotiin tultuani, että on sitä ihan höpsö, hikinen olo kuumassa autossa niin johan kotona äkkiä kahvia valumaan ja saunakin olisi hyvää tehnyt, nyt vain suihkuun menin, eli kaikkea kuumaa olisin halunut oloa helpottamaan ![]()


Kauniita ruusuja!
Ruusut ovat lempikukkiani
Marjo; et varmaan arvaa että pitäisin myös ruusuista
Siellä näkyy olevan vieraita jo kukassa, mutta se on hyvä, että on.
Kauniita noi keltaiset ruusut onkin, harvoin tulee nähtyäkään sen värisiä.
Mutta me ollaan kaikki vähän höpsöjä, kun tykätään kuvaamisesta, mutta se on vaan hyvä asia!
Oli kuuma tai kylmä, niin kuvaamaan vaan pitää päästä!
Me ollaan jääty koukkuun!
Harakka; noita kavereita aina näkyy samaan aikaan kuin kuvaan, ihania nuo keltaiset ruusut, harmi kun olivat jo hiukan ylikukkineet. Kuvaamiskoukussa ollaan, ei kai se nyt niitä pahimpia ole
50 astetta!?! Voi kamala! Olisin äkäinen kuin ampiainen mikäli joutuisin olemaan niin kuumassa autossa. Minulla on sama juttu kahvin kanssa eli oli miten kuuma tahansa niin kahvikupponen tekee terää.
Kylläpä täällä ruusut kukkivat upeasti! Minä olen valkoisten ihailija eniten, mutta muutkin olet kuvannut niin kauniiksi.
Olimme vaunulla liikkeellä ja minä kuvasin heiniä
Anu; yli 50 oli, aikas lämmintä, kahvi auttoi kun pääsin kotiin.
Uuna; ruusuja tuntuu olevan vähän joka puolella. Heiniä minäkin katselin en vielä kuvannut.
Upeita kuvia ! Ruusut ovat niin ihania ja kauniita ja usein vielä tuoksuvatkin hyvälle ja ….
Sariw; kiitos, ruusuja on kiva kuvata ja tuntuu ettei niistä saa tarpeekseen.
Kylläpä on muutens komia keltainen väri nuissa ruusuissa. Sanoisin jotta herkullinen.
Varjoyrtti; näky oli kyllä herkullinen kun noita keltaisia ruusupensaita katselin.
Ompas kauniita keltaruusuja. Mehiläinenkin on mukana. Verenpisarat on kauniita vanhoja ja ajattomia kukkia, aina suosittuja amppelissa, ruukussa tai kukkapenkissä. Mukavaa viikonloppua!
Sisko; keltainen ruusu on suosikkikukkiani. Verenpisarat taitavat tulla taas muotiin.