Kartonginhakureissulla kävin

Olin suunnitellut tälle päivälle niputettua ohjelmaa. Aamusta lähdin torstaikahvitapaamiseen joka olikin kevään viimeinen. Sää kun suosi käänsin kauppakassin nokan kohti Varistoa, hiukan hankkimaan kartonkeja ym.

Huomasin pinkin ja keltaisen olevan vähissä, sillä näistä stanssataan myös niitä piparireunaisia juttuja, eivät kaikki mene korttipohjiksi. Muunkin värisiä kartonkeja ostin.

Kokeeksi ostin stanssatuja 3-D kuvia, näitä malleja ei minulla ole ollutkaan.

Mielenkiintoinen tapaaminen Sinellissä oli. Meitä kaksi naista teimme ostoksiamme ja hiukan tämä toinen tuntui tutulta, hänkin katseli minua kuin tunteakseen. Hetken kuluttua hän kyseli, että olenko eräs henkilö, sanoin että en ole. Juttu jatkui ja selvisihän mistä tunnemme, hän oli minulle lauantaina myynyt kasveja kirppiksellä, eli samalta kyliltä olemme. Oli kuullut kun sanoin meneväni kuvaamaan Marketanpuistoon ja siksi yhdisti minut erääseen toimittajaan, tiedän tämän henkilön. Totesimme, että aina kannatta kysyä, blogiosoitteeni pyysi kun siitä tuli juttua  ja sen hänelle annoin. Sanoin, että omalla vastuulla täällä käyminen ;-)

Marketanpuistoon suunnistin Sinellin jälkeen, siitä sitten eri juttu. Siellä tuli muutama kuva otettua ja mietin että siksi varmaan jalkani eivät rasittuneet niin kovin pyöräilystä kun harrastan kyykkyyn, ylös juttua kuvatessani, lisäksi vielä erilaiset kurottamiset.  Nyt onkin ihan tättärää olotila ;-)

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

1 kommentti »

 
  • Marita kirjoitti:

    Nyt näköjään löysit golf-aiheisenkin 3D-kuvan. Täytyisi joskus itsekin koittaa noita valmiiksi stanssattuja kuvia.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.