Vaikka kuinka luen että vaskitsa ei ole käärme vaan raajaton ja pitkäruumiinen lisko, jonka pituus on 25–40 cm. Se ei kuitenkaan pääse suosikkieni joukkoon. Olen kumminkin ylittänyt jonkun riman kun pystyin niistä kuvia ottamaan ja tänne vielä siirtämään.
Muok. 6.5.-09 tutkailtuani kuvaa tarkemmin ja sitä suurentamalla, saamieni vinkkien perusteella onkin rantakäärmeitä näin sitä taas oppii lisää
kiitos tiedoista.

Tällainen näky minua kohtasi kävelyreissullani, josta jo kirjoitinkin. On siinä vaskitsa poikineen, näin tuon olin tunnistavinani.

Jopa kyykkyyn menin että saisin paremmin kuvattua. Tässä näette että kyllä sieltä minut huomattiin ja tarkkaan katsottiin. Olen näillä paikoilla vuosia käynyt kuvaamassa enkä ennen ole nähnyt luikertelijoita, sisiliskoja kylläkin. Minulla on tunne että en heti huomenissa mene samaan paikkaan ![]()


Minusta nuo sinun lierot ovat rantakäärmeitä.
Meidän pihalla asui vuosi pari sitten tarhakäärme (rantakäärme) ja joka kerran sain halvauksen kun se makoili rappusilla kun tulin koirien kanssa ulos. Arkana tosin heti poistui piiloonsa. Pitää kyllä sanoa, että ne ovat kauniita. Kunhan eivät asuisi omassa pihassa. Hurjan kauniin kuvan olet saanutkin niistä.
http://www.sammakkolampi.fi/lajit/rantakaarme.html
Vaskitsa on hieman tylsemmän näköinen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaskitsa
Huiiiikk!
Toivottavasti et näe painajaisia näistä elävistä. Kuvat ovat sinänsä hienoja.
Ei nuo kyllä vaskitsoja ole, tai sitten kuvasta on värit vääristynyt täysin. Vaskitsa on lähes kuparin värinen ja paljon sileämpi pinnaltaan kuin nuo.
Jos oikein näin niin noilla on pään tietämillä molemmin puolin keltaiset merkit. Mikäli näin on niin sitten ovat rantakäärmeitä, muuten mustia kyitä.
Hyi hirvitys. Ihan kamalia. Varmaan monta kymmentä noita on tuossa kasassa. Vähän liiankin läheltä on nuo kuvat otettu
Onpas niitä monta! Täytyy myöntää etten tiedä tästä kyseisestä lajista yhtään mitään, mutta ovatkohan nuo poikasia, vai kulkeekohan moiset aikuisenakin yhdessä isossa makkarajonossa?
Täytyykin vähän googlettaa.. 
APUA! Kauhee tuijotus parilla! Minulle mikä tahansa pitkä, pyöreä ja liikkuva on käärme. Kun sellaisen näen niin juoksen ja lujaa. Minulta olisi siis jäänyt valokuvat ottamatta aivan varmasti!
Kiitos sinulle tästäKIN jutusta. Opin sen ettei vaskitsa ole käärme. Kävinpä sitten ihan googlettamassa ja sain lisää tietoa otuksesta. Melko harvinainen ja rauhoitettukin on. Aina sitä oppii!
Annu; kiitos oikaisusta, katselin kyllä moneen kertaan mutta väärin valtsin. On teillä ollut aikamoinen pihaeläin.
kuva siksi läheltä, muuten ei erota mitä ovat.
Arja; en onneksi mitään painajaisia näe, ehkä kammotuskin voi lientyä.
Insinööri; katselin vaskitsan väriä ja oli minustakin toisen värinen ja sileämpi. On hyvä kun saa oikaisuja, minulta nuo käärmeiden tutkiminen ei oikein ole innostanut, mustia kyitäkin voisi olla, voihan hyssykät
Gloriosa; niinpä, paljon niitä siinä kasassa oli, en mennyt laskemaan
Marika; monta on ja nyt sitten googlaamaan uudestaan, kun sain uutta tietoa.
Anu; komea oli noilla tuijotus, ihmettelen etten minäkin lähtenyt lujaa, niin kova halu vaan on ottaa kuvia että päätin ottaa ne. Sinäkin sitten uudestaan googlettamaan
Ensimmäisen kerran sanon että sulla on kamala kuva…hihii…johtuu noista ötököistä. Ei kans kuulu suosikkeihin.
No oikeesti kuva on hyvä:)
Minde; hih hii jotain pientä säpinää pitää laittaa ettei ole niin yks toikkoista
Iiik! Käärme kuin käärme, äkkiä pakoon! Tuo alimmainen kuva on hauskakin kaikkine ylhäällä olevine päineen!
IIIIIIKK, kamalia!!!
Hui olkoon, miten ihmeessä uskalsit kuvata, mä en olisi kyllä uskaltanut jäädä hetkeksikään!
Etkö pelännyt,. että osa käärmeistä voi lähteä luikertelemaan sua kohti!!
Mä olisin tintannut ja huutanut täysillä sinuna!
Niitä on aikanki 100!!
Se on käärmeitten pesä varmaan.
Ainakin kolmella on päät pystyssä sua kohti! Ihme etteivät lähteneet pakoon.
Mä oon yhden ainoan kerran nähnyt luonnossa käärmeen, mutta kun näin, niin samantien se jo meni jonnekkin piiloon.
Tuli mieleeni, että aattele, jos et olisi huomannut niitä, olisit voinut astua keskelle käärmekasaa!!!!Apua!!!
Marjukka; nyt kun olen katsonut näitä kuvia eikä enää inhota, niin hauskoja nuo kun katsovat että kuka siinä uskaltaa tulla tuijottamaan tuollaisella isolla mustalla silmällä
Onneksi huomasin, siksi pidänkin sellaisia silmälaseja joista näkee myös sivulle 
Harakka; oli se minulla aikamoinen koitos, mutta tiesin että olisi jälkeenpäin harmittanut ja rohtaistuin, vielä menin kyykkyyn sitä ihmettelin. Joku pesä se oli, etelärinne kaunis aurinkoinen paikka eikä siinä useinkaan ihmisiä kulje, hiukan kauempaa. Yksi siitä meni editseni ja silloin hiukan inahdin
Huh, huh, en meinaa uskaltaa katsoa noita käärmeitä. Eivät ne kyykäärmeitä ole, joten katselin kuitenkin.
Sisko; tämä on käärmeterapiaa, voi pikkuhiljaa kurkkia, ovat täällä kilttejä
No mutta tytöt, nuohan ovat suloisia pikku matoja
Marika; juu suloisia, olisi siellä teidän pihalla meteli käynyt jos olisivat tulleet kylään
Hieno havainto! Kuinkakohan monta käärmettä siinä oli? Kolme päätä näkyy alimmassa kuvassa, mutta saattoihan siellä enemmänkin olla. Ilmeisesti siinä on ollut hyvä talvehtimispaikka, niissä saattaa olla useita käärmeitä talven ajan ja nyt ne ovat nousseet lämmittelemään. Olen lukenut, että suurimmassa Suomesta löydetyssä talvipesässä oli 800 kyytä… Mutta nuo ovat tosiaan selviä rantakäärmeitä. Keltaiset niskalaikut ja pyöreä pupilli (kyyllä pystyviiva) ovat hyviä rantakäärmeen tuntomerkkejä. Ja nehän eivät ole myrkyllisiä, joten turha niistä on panikoitua.
Hullukaali; monta siinä varmaan oli, olivat sellaisessakin solmussa ja paljon päällekkäin. Rantakäärmeitä ovat ja se on vain jäänyt tuo kammotus käärmeitä kohtaan mieleen, niin sille ei voi mitään, uskalsin kumminkin ottaa kuvia. Mitään muita en kammoa.
Tuollaiseen näkyyn en haluaisi törmätä
Onneksi meitä kohtaan tuli ainoastaan yksi käärme.