Kukkien kautta piristystä päivään

Joskus haluaa itselleen piristystä vaikka kukkien kautta. Ostin näitä erilaisia santtuja itselleni kun mies kävi ostamassa oksasilppurin. Kukat olivat hetken ostopäätös ja kotona ajattelin, että josko tykkään ollenkaan. Olivat hiukan nuutuneen oloisia ja se varmaan teki minulle tunteen etten välitä. Laitoin ne siivotulle  ;-)   työpöydälleni ikkunan eteen.

Tänään olen pähkäillyt yhden hääkortin kanssa ja ei meinaa valmistua millään, sitten aloin katselemaan näitä kukkia kun aurinko niihin paistoi, hain kameran ja otin muutaman kuvan.

Ihan eri näköisiä ovat kun tullessaan, virkistyneet ja nypin lakastuneet kukat pois.

Vielä on purkin vaihdot edessä, kunhan kaupasta sopivat löydän. Tämäkin sininen on kaunis auringon valon heijastuessa kukkien läpi.

Tässäkin kauniin hempeän värit, sopii tällaisena pienenä annoksena  ;-)

Täytyy kysellä onko pojan kummitädillä vielä santtuja jäljellä, jospa saisin muutaman lehden pistokkaaksi. Parille omalleni kävi köpelösti, harmi kun olivat sellaisia kauniin kerrottuja.

Taidampa hakea kupin kahvia ja jatkaa hääkortin tekoa, eiköhän se valmistu, vaikka tuntuu melkein samaa mallia olevan kuin muutkin korttini.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

12 kommenttia »

 
  • harakka kirjoitti:

    Aivan ihania kukkia sulla ja erilaisia värejäkin vielä!
    Mulla on vaan se yksi, sininen.
    Ja uskon, että saat sen hääkortinkin tehtyä!
    Hyvää maanantaita sullekkin!

  • Tia kirjoitti:

    Harakka; nämä kun näin tuli tunne että nyt ostan jotain erilaista. Hääkorttikin valmistui, annoin vähän aikaa muhia ;-)

  • Anu kirjoitti:

    On nuo santut vaan herttaisia. Usko pois – tykkään niistä ihan oikeasti vaikken mikään hempeilijä yleensä olekaan. :) Sain santtuja aikoinaan äidiltäni ja siskoltani. He molemmat ihmettelivät miten ilmiömäinen kyky minulla olikaan saada ne pysymään viherkasveina. Ei kukan kukkaa koskaan!!! :D

  • Rusina kirjoitti:

    Santut on ihania. Ennen vanhaan ikkunalautani oli täynnä niitä, mutta muuttomiehet pudottivat kukkapurkit muuttokuorman kanssa lattialle :(
    Ajattelin hakea muutaman santun kaupasta ja istuttaa pitkulaiseen ruukkuuni työpaikan ikkunalaudalle. Samalla lisätä multaa palmun juurelle ja istuttaa kirjovehkat pullosta purkkiin. Jäi purkkien kevätsiivous viime keväänä väliin ja kukkaset näyttävät surkeilta

  • Tia kirjoitti:

    Anu; minä pidän myös santuista, harmittaa kun omaa tyhmyyttäni menetin aikaisemmat santut. Valoa taitavat santutkin kaivata ja kastelua lautaselle.
    Rusina; johan sinulle ikävästi kävi, eikö niitä voinut pelastaa. Nyt teet kuten olet miettinyt saat kivan ruukkuasetelman santtuja. Sitten siitä muutkin istutukset niin ovat kaikki tehty ja hyvä mieli sekä sinulla että kukilla ;-)

  • marjukka kirjoitti:

    Kauniit kukat olet ostanut. Minäkin tänään kaupassa katselin toisella silmällä kukkia, mutta ei oikein ollut mitään mukaan tarttuvaa!
    Hauskaa alkanutta viikkoa!

  • Villiviini kirjoitti:

    Ihania kukkia ja ihania kuvia, en olisi heti tunnistanutkaan santuiksi. Aina kannattaa vaihtaa kuvakulmaa: voi nähdä ihan uusia juttuja.

  • Tia kirjoitti:

    Marjukka; kauniilta näyttävät nyt aamuauringossa, joskus jotain uuttaa kannattaa piristykseksi ostaa.
    Villiviini; kiitos, hiukan erilaisia santtuja ja kokeilin kuvata vähän eri kulmasta.

  • Rusina kirjoitti:

    Olivat lakaisseet mullat, rikkonaiset purkit ja rusentuneet kukkaset roskiin. Minulle asti tuli vain lappu työpöydälle, että kukat hajos matkalla :I

  • Tia kirjoitti:

    Rusina; ei tuollainen kivaa, vähän epäilyttää mihinkä olivat ne tyrkänneet, kyllä hiukan rusentuneenkin kasvin saa pelastettua. Toivottavasti saat uusia sinne ikkunallesi.

  • Sisko kirjoitti:

    Upeita ovat santtusi, värit kauniita. Minun lempparikukkia myös.

  • Tia kirjoitti:

    Sisko; värit ovat kauniita, kiva niitä on katsella.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.