Lomareissulla paperihankintoja ym.

Olen viime syksystä saakka suunnitellut meneväni Hollolaan Charlottaan kartonki ostoksille ja tervehtimäänkin. Tuo olkapäävaiva esti minua ajamasta pidempiä matkoja joten matka jäi. Mieheni sanoi että hän voisi lomallaan lähteä minua kuskaamaan  ja niinhän sinne auton nokka suunnattiin.

Sain aivan mahtavaa palvelua, Tiina leikkasi minulle vinot pinot A4 kokoisia kartonkeja. Näitä malleja ja värivaihtoehtoja ei saa muualta.  Mietin että kyllä paperi painaa jos nämä olisin pyytänyt vaikka postissa  lähettämään olisi maksanut aikas paljon. Sirpakin tuli hiukan myöhemmin ja tein hänelle muutaman toivomuksen, sain ilokseni kuulla että eräät käyttämäni matskut ovat edelleenkin heidän valikoimissaan vaikka nyt olivatkin loppu. Nuo päällä olevat vaaleat korttipohjat ostin kun on loppumassa ja sopivat erään kukan kanssa josta olen suunnitellut kortin.

Ostin myös isoja kartonkeja ja mies nauroi, että tämä pakkaus on kuin lasten vessa.

Samalla ostin pusseja mukaan kun heillä on tuo liima pussin suussa sellaista  jonka saa avattua uudestaan, on helpompi kuin sellainen joka jämähtää heti kiinni.

Mökiltä kotiin tullessa pyysin poikkeamaan Sinelliin ja käväisin muutaman satiinipohjaisen kartonkinipun ostamassa, kun olivat loppu.

Nyt on kyllä hetkeksi kartonkeja ja työtä kun niitä työstän korttipohjiksi, kasat näyttävät isoilta, mutta on hiukan paksumpaa kartonkia ja osa menee ystävälleni.  Tuo A4 on kätevä siitä saa cabini- että neliökorttipohjia.

Muutaman kuvan napsin Charlotan myymälästä,  paljon löytyi valmiitakin korttipohjia.

Isoja kartonkeja oli, tästä muutamaa lajia valitsinkin.

Myös erilaisia papereita oli hyllyillä.

Nauhoja oli aikamoinen värivalikoima

ja tässä hyllyssä lisää vaikka mitä, nyt jätin nauhat rauhaan, aikaa olisi mennyt vaikka koko päivä jos kaikkia olisin jäänyt katselemaan, seuraavalla kerralla sitten.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

15 kommenttia »

 
  • harakka kirjoitti:

    Voi, kun ihania kaikkia juttuja siellä olikin!
    Mua ei paranisi päästää vapaaksi lainkaan tällasessa paikassa, en pääsisi hyllyistä eroon ikinä yhden päivän aikana!
    Kaikkia pitäisi ainakin hypistellä..
    Olet ostanut kyllä hienon värisiä korttipohjia!

  • Tia kirjoitti:

    Harakka; kyllä minullakin siellä aika mennä hurahti, onneksi on tuo mies kärsivällistä sorttia ;-)
    Minunkin täytyi tehdä stoppi johonkin kohtaan ja huomasin että vielä jäi joitain isoja kartonkeja mitä olisin halunut. Olen hyvin tyytyväinen ostoksiini, osa on leikattu ja odottaa nuuttaamista.

  • AN kirjoitti:

    Oi,tuonnekko pääsis!!:)

  • Tia kirjoitti:

    AN; tällaiset paikat ovat hyvin vaarallisia ;-)

  • SUSANNE kirjoitti:

    Vaikka mitä ihanaa kuvissasi. Tuollaisia kaikkia olisi mukava omistaa vaikken kortteja ole montaa tehnytkään:)

  • marjukka kirjoitti:

    Tuollaisesta paikasta minäkin olisin ostanut vaikka mitä varastoon, jos vaikka joskus tarvitsisi-periaatteella ;D

  • Tia kirjoitti:

    Susanne; mukavaa kaikkea kivaa on olla, itse pidän että on mahdollisimman monta eri väristä korttipohjaa ym.
    Marjukka; niin, jos vaikka joskus tarvitsisi ;-)

  • Leenamummi kirjoitti:

    Oletpa ihanan houkuttelevassa paikassa päässyt käymään. Juuri sille näyttää, että minun on viisainta pysytellä poissa, vaikka ensimmäinen ajatus tietysti oli että voi kun tuonne pääsisi. Ehkä kuitenkin varmuuden vuoksi pitää osoite netistä etsiä, jos vaikka sattuu niillä main ajelemaan;)
    Tuo rautiainen oli ihan uusi tuttavuus, hienoa kun sait kuvattua.

  • Rusina kirjoitti:

    Ihania nauhoja. Täytyy huomenna käydä katsastamassa löytyiskö persikan tai keltaisen väristä ohutta nauhaa jostakin yhteen korutyöhön. Vihreällä toimi ainakin loistavasti.

  • Tia kirjoitti:

    Leenamummi; kannatta käväistä jos siellä päin kuljeskelet, varaa aikaa riittämiin. Rautiainen on kiva seurattava.
    Rusina; nauhoja oli vaikka mitenkä, ne jätin seuraavaan kertaan, aika ei riittänyt vielä niitäkin tutkia.

  • Leenamummi kirjoitti:

    Huomasin osoitetta tarkastaessani, että siellä Lahden kaupungissa olevassa myymälässä kävin viime kesänä pariin kertaan, mutta ei siellä varastot olleet lähimainkaan tuollaiset! (Onneksi, tarttui siltikin tarpeeksi.)

  • Tia kirjoitti:

    Leenamummi; tuolla on kyllä hiukan enemmän tavaraa kuin tavallisessa pienessä kaupassa ;-)

  • Ehlana kirjoitti:

    Kylläpä on ollut mukava ostosreissu – en tiedä, uskaltaisiko tuonne sisälle ollenkaan. Tavaraa voisi tarttua liiankin kanssa mukaan, ihan vain kaiken varalta. ;)
    Rautiaista on ole koskaan livenä nähnyt. Jännä tuttavuus.

  • Anu kirjoitti:

    No no jo on pussi ja pohja poikineen!!! :D
    Meinaan sitä, että olet tehnyt aikamoisen kaupan. Luulisin noiden tarpeiden riittävän ainakin viikonlopun yli. :)

  • Tia kirjoitti:

    Ehlana; varovaisesti kannattaa mennä tuollaiseen kauppaan tai sitten iso määrä euroja käytettäväksi ;-)
    Rautiainen on kiva pieni vaatimattoman näköinen vipeltäjä.
    Anu; hiukan tuli hankittua kartonkeja ym. jospa viikonlopun yli riittäisi ;-)

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.