Mielestäni tällainen taulu on ihan kiva muisto. Poikani sai kengät syntymälahjaksi kummeiltaan. Meidän pojan jalkapa oli niin iso ettei mahtunut näin hienoihin siroihin kenkiin joten ne jäivät käyttämättä. Pitkään olivat vaatekaapin ylähyllyllä säilössä.

Muutama vuosi sitten eräs tuttavani kävi kehystyskurssin ja tulin kysyneeksi voisiko hän tehdä kengistä vitriinitaulun, lupasi tehdä. Suunnittelimme minkälaiset värit tauluun tulisi, kehys on kullan ja sinisen kirjavaa, sisus sinistä samettia josta ruskeat kengät erottuvat hyvin. Mielestäni hyvä kokonaisuus ja jäi muisto lapsuudesta.
Oli vaikea kuvattava kun lasista heijastui puita ym. ei meinannut olla kohtaa missä ei näkyisi mitään, onneksi sekin löytyi melkein ja tässä tulos.


Aivan ihana taulu ja samall tietenkin ihana muisto. Aivan ihana…
Tällaisia muistotauluja voisi tehdä muistakin jutuista.
Kyllä vaan. Minun on pitänyt kehystää vanha iso kellarinavain, mutta aina se on vaan unohtunut. Ehkä sitten joku päivä.
Siitä tulee varmaan hieno taulu.
Onpa hyvä idea ja hyvä kokonaisuus
– tarttis varmaan itsekin….
Tosi kiva idea. On varmaan mieluinen lahja.
On vielä meillä, katsotaan koska haluaa ne itselleen.
Suosittelen.