Minusta tämä herkkä kukka sopii näin kevään juhlaan. Tämä löytyy omalta tontilta, vaikka useamman kukan tulen varmaan kuvaamaan muualta, kun meidän tontille on ollut vaikea perustaa kukkapenkkejä. Lapio kilahtaa aina kiveen kun alkaa kaivamaan
onneksi on muilla kauniita kasveja joita varmaan saan ikuistaa kameraani. Kun alkaa kesän aikana laskemaan omiakin kasveja löytyy niitäkin yllättävän monta.


Noissa kukissa on jotain viatonta herkkyyttä. Ne näyttävät jotenkin ujoilta vaikka aurinkoa kohti kurottavatkin. Esikkoja?
Kyllä ovat esikkoja. Ostin ne viime vuonna kasviskirppikseltä, kun taiteilijayhdistys myy kasveja ja monetkin ovat vanhanajan kukkia.
Kasviskirppikseltä..!? Että sellaisiakin on olemassa. Hieno homma. Minä olen ostanut muuten yhden anopinkieleni niinkin erikoisesta paikasta kuin Alvar Aalto-museon kirpputorilta. Siellä myytiin lähinnä taidekirjoja, mutta samalla myös kasveja. Ei sitä ikinä arvaa mitä miltäkin kirpputorilta mukaan tarttuu.
Aina kannattaa olla avoimin mielin ja katsein, ei sitä koskaan tiedä mitä kivaa voi olla jossain ihan oudossa paikassa. Sinullakin hyvä löytö.