Nyt on ollut ruokabaarissa aikamoinen kuhina, onneksi on vielä auringonkukansiemeniä mitä tarjota kävijöille, muut eivät oikein kelpaa.

Täällähän piti olla jo kevät, taisivat narrata,

mitenkä tätä lunta näin paljon on?

Minustakin lumi saisi jo sulaa,

eihän tämä innosta perheen perustamiseenkaan.

Voi, että tällaisen ilman lykkäsi.

Pyryttää oikein kunnolla,

joka puolella sataa,

ei missään näy poutaa vaikka kuinka kurkkisi.

Joukolla kavereiden kanssa tulimme, ainakin 30-40 porukassa.

Muutkin ovat ihmeissään,

onneksi hiukan hellitti tämä pyry.

Voi ei, alkaako se taas uudestaan,

kai sitä on mentävä tuonne alas muiden joukkoon syömään, jotkut ovat vaan niin ärhäkkäällä päällä ja tönivät.

Meitäkin tuli poikaporukka, ei niin suurena joukkona kun peipot, alle kymmenen kaveria.

Kovaa kiirettä pitää,

on vähän kiusattava tuota ikkunan takana mustalla mötikällä osoittelevaa 

Minäkin uskaltauduin tulemaan, jospa ei huomaa muiden joukosta ja hätistä pois,

sillä on joskus sellainen tapa hätistellä jos kauhiasti verotan talipötköä, ihan vähän olen nokkinut 

Tonne alas on nyt laitettu siemeniä, kai siksi kun noita peippoja on tullut niin paljon eivätkä osaa käydä baarin puolella, menenpä äkkiä minäkin haukkaamaan.
Sepelkyyhkyt tulleet ja niitäkin näkynyt ruokabaarissa, punarintakin edelleen ruokailijoiden joukossa, tintit vähentyneet, ovatkohan muuttaneet metsän puolelle.
Aamusta aikaisin iltamyöhään linnut laulavat, mahtava konsertti pihapiirissä. Kaksi kurreakin on käynyt, olivat jopa ihan sovinnossa.
Täällä mökillä hieno aamu, aurinkokin pilkistelee, pakkasta yöllä oli n. kuuden asteen tietämissä, nyt -3.
Hyvää ja rauhallista pääsiäisen aikaa teille toivotan.